Työkutsu

 Hän kulki sitten kylästä kylään ja opetti.

Hän sanoi heille: »Sato on runsas mutta työntekijöitä vähän. Pyytäkää siis isännältä, että hän lähettäisi väkeään korjaamaan satoa.»

Teinpä minäkin vaihteeksi keittiössäni ruokaa. Olin ostanut hunajalla maustettuja kanasuikaleita ja paistoin niitä pannulla, lisäsin vähän lientä ja tarjoilin keitettyjen perunoiden kera. Hyvää oli. Sain jopa vaimon kehut. Aikoinaan lapsenlapseni suhtautui vastaavaan ruokalajiin eli broilerin suikalepaistiin aika nyrpeästi: ”Minä en sitten sitä roikalepaistia syö!”

Kun kirjoittelen tätä blogiani, koen joskus olevani sananjulistaja, jolla on arvokas virka hoidettavana, välillä koen olevani kokki, joka keittiössä yrittää kyhätä jotakin murkinaa syötäväksi, että nälkä edes hetkeksi hellittäisi. ”En syö Simon soppaa”, ajattelee moni, ”tuollaista roikalepaistia!”

Niin, emme ota raakaa perunaa käteen ja haukkaa siitä suupalaa. Vain joitakin hedelmiä tai marjoja syömme sellaisenaan. Sama tilanne Jumalan sanan kanssa: siitä olisi hyvä valmistaa maistuvaa ruokaa eikä yrittää syöttää sitä sellaisenaan. Toki voimme harrastaa Raamatun lainauksia muodossa ja toisessa, mutta esimerkiksi Facebookissa pelkkä sananpaikan lainaus ei oikein sillä tavalla toimi, että se antaisi ravintoa ihmiselle, joka jo muutenkin harrastaa runsaasti sanan lukemista.

Mutta minun piti puhua sananjulistuksen tarpeesta eli työvoiman tarpeesta, joka vallitsee sananjulistuksen ympärillä. Papin ammatissa opitaan puhumaan kirkon pussiin. Joskushan ammattipappikin voi julistaa evankeliumia – on se mahdollista – mutta sattuneesta syystä en niin suuria odota kenenkään virkapapin sanomisista (kirkkoon katsomatta). Esitelmiä ja luentoja sieltä saadaan (kuten joskus minunkin blogistani…) Kun puhun Jumalan kutsusta sananjulistamiseen, puhun jostain syvemmästä kuin vain elinkeinon harjoittamisesta.

Toisaalta, jos sydän on paikallaan ja usko on sisimmässä elävää, on mahdollista varsin helposti julistaa sanaa ja levittää evankeliumia. Nykyään on mahdollista lainata Raamattua somessa, kirjoittaa blogia, puhua videoita, kääntää erilaista kristillistä materiaalia. Ne ovat mahdollisuuksia, jotka ovat jokamiehen ja -naisen ulottuvilla. Ei ole tarvis kyynärpäätaktiikalla (tai muutenkaan) pyrkiä seurakunnan puhujapönttöön. Hyviä tekoja on myös mahdollista aina tehdä. Eräskin palvelualtis uskova käy meillä viikoittain viemässä roskiamme ulos, kun itse olemme vähän uuvahtaneita. Varmasti itsekin keksit monia tapoja palvella.

Haluan rohkaista sinua, joka kyselet, mikä on paikkasi. Ehkä olet aliarvioinut itseäsi etkä ole uskaltanut ajatella Jumalan sanan jakamista. Saatat olla hyvä keittiössä. Nyt Jumalan henki kutsuu sinua taivaskeittiöön valmistamaan Raamatun raaka-aineista maistuvia aterioita Jumalan kansalle. Sinä saatat olla hyvä puhuja. Jos osaat kirjoittaakin, sitä parempi. Etkö sinä olekin uskossa kasvanut, palava ja innostunut raamattunainen tai Jumalan mies? Nyt on aika ryhtyä toimeen. Herra on suunnitellut sinun tiesi, tasoittanut sen, antanut lahjat, avannut ovia. On aika lähteä liikkeelle.

Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä.

Jumala antaa sinulle voitelun ja erityislahjoja, kuten evankelista Markus kertoo: Jeesus kutsui luokseen kaksitoista oppilastaan, ryhtyi lähettämään heitä pareittain matkaan ja antoi heille vallan käskeä demoneja. Mikä onkaan sinun lahjasi – se, jonka olet saanut henkilökohtaisena armoituksena Herralta Jeesukselta? Et voi tietää, ellet ota selvää ja lähde liikkeelle.

Luuk.10:2 UT2020, 2.Kor.6:2 UT2020, Mark.6:7 UT2020.

Copyright © 2023 Simo Papunen