Silloin Jeesus kosketti heidän silmiään ja sanoi: »Teille tapahtuu niin kuin uskotte.»
Saatan olla aika kiusaantunut, jopa loukkaantunut, jos toiset uskovat kysyvät minulta, olenko uskossa. Mutta samaan aikaan minun suurin heikkouteni on uskon puute. En tahdo millään saada uskoani kasvamaan. Ymmärrän kyllä, että usko on Raamatun sanan sisäistämistä ja sen mukaan elämistä. Mutta uskon mukaan eläminen on vähän samanlaista kuin painovoimaa vastaan taisteleminen. Se on pieniä hyppyjä, portaiden nousemista – siivet eivät kanna. Ja onko niitä siipiä ollenkaan?
Mutta sen tiedän, että murheelliset saavat lohdutuksen, yksinäiset ja hylätyt voivat kääntyä Kristuksen puoleen ja saada voimaa mennä eteenpäin raskaasta surustaan huolimatta. Jos meillä on usko, että Kristus voi meitä auttaa kaikissa koetuksissamme, niin hän voi. Mutta jos sanomme, kuten eräs entinen työkaveri: ”rukoileminen on kaikkein turhinta”, emme silloin hyödy uskostamme. Meidän kielteinen jumalasuhteemme vain vahingoittaa meitä. Niinpä tämän postauksen otsikko voi olla sekä siunaus että kirous.
Kysyin kerran eräältä tuttavaltani, mitä hän tykkää minun blogistani. Sain Facebookin kautta yksityisviestin, jossa hyökättiin minun persoonaani vastaan ja poljettiin minut henkilönä maan rakoon. Kirjoittaja käytti hyväkseen yhtä minun blogini artikkelia ja löysi siitä kaikkea epäaitoa ja valheellista vihapuheidensa tueksi. Vaikutti siltä, että ongelman ydin oli tämä:
Miten huomaat tikun toisen silmässä, kun et näe tukkia omassa silmässäsi?
Tukki tai hirsi voivat pahasti haitata näköä. Mutta jos joku on menettänyt arvostelukykynsä, ei se muuta todellisuutta. Hän joutuu kuitenkin elämään siinä todellisuuden tulkinnassa, jonka on itselleen valinnut. En pysty sellaista ihmistä siunaamaan, sillä hän torjuu sen hyvän, minkä voisin antaa. Ei Jeesuskaan tehnyt ihmeitä siellä, missä häneen suhtauduttiin kielteisesti.
Kielteisiä ihmisiä ja lyttääjiä ei lueta uskon sankareiksi. Jos haluamme siunauksia, meidän kannattaa heittää kaikki uskonelämäämme haittaavat pölkyt pois näkökentästämme ja kouluttaa itsemme myönteisiksi ihmisiksi, joilla on kannustava asenne. Meidän on hyvä omaksua armon henki, sillä kukaan ei ole täydellinen. Ihminen, joka tiedostaa omat puutteensa, ei ole niin kerkeä tuomitsemaan muita.
Jos uskossa kasvaminen on vaikeata oikean asenteenkin kanssa, miten mahdotonta se onkaan, jos asenne on jo alun alkaen nurja. Valitkaamme siis oikea asenne.
Onnellisia ovat ne, joilla on oikeudenmukaisuuden nälkä ja jano: he saavat kyllikseen.
Matt.9:29 UT2020, Matt.7:3 UT2020, Matt.5:6 UT2020.
Copyright © 2023 Simo Papunen
