Niin kuin tiedätte, me opastimme teitä jokaista kuin isä lapsiaan. Rohkaisimme teitä ja kehotimme teitä elämään Jumalan arvolle sopivasti, koska hän kutsuu teitä valtakuntaansa ja kirkkauteensa.
Suomalainen kansanluonne ei ole maailman myönteisin ja siinä on roimasti varaa parantaa. Mieleen muistuu parikin tapausta, kun olen ollut todistamassa lyttäämistä. Eräs uskova teki seurakunnalle ehdotuksen ja tarjoutui itse toteuttamaan sen. Ehdotus oli hyvä, mutta muuan sisar halusi esiintyä viisaana ja siteerasi sanaa: Luotettava on se, jota Herra suosittelee, ei se, joka suosittelee itseään. Vuosia myöhemmin kuulin samaisen sisaren valittavan, kuinka häntä ei oltu huolittu töihin seurakunnan myyntipisteeseen, vaikka hän oli kauan toiminut erään liikkeen myyjänä! Hän oli kovin tuohtunut asiasta, mutta minä vähän hymyilin sisäänpäin: minkä taakseen jättää, sen edestään löytää…
Eräs toinen ’hurskas’ ihminen korosti, kuinka Paavali neuvoi, että ei pidä nuhdella kovasti vanhaa miestä. Sitä varmaan oli mahdollista soveltaa sekä jumalattomiin että uskoviin, mutta Paavali tarkoitti kyllä puhua seurakuntalaisista, antoihan hän neuvonsa Timoteukselle. Niinpä oli vähän tragikoomista, että samainen henkilö, joka kohteli silkkihansikkain uskosta osatonta, kaatoi sangollisen likavettä erään iäkkään uskovan niskaan höystäen sanomisiaan vihapuheella ja solvauksilla. Joskus voi olla tilaisuus todistaa mitä kummallisimpia näytelmiä, kun vanhaksi elää. Oma lukunsa ovat sitten ne skitsofreeniset väärinkäsitykset, joita silloin tällöin syntyy, kun joku vainoharhainen ottaa itseensä sellaista, mikä ei ole hänelle tarkoitettu.
Nämä kaikki tapaukset antavat meille aihetta opetella rohkaisemista. Monesti on hyvä saavutus, jos voi pidättyä toisen lyttäämisestä. Pahinta on, jos lyttäämme henkilön persoonaa, ei vain jotakin hänen unelmaansa.
Kun Jumala istuttaa sydämeemme unelmia, Jumala on niiden unelmien takaaja. Hän haluaa, että ne unelmat kypsyvät ajan kanssa ja ovat valmiita toteutumaan, kun aika on. Jumalan antama unelma tai näky voi kypsyä, kun sitä ruokitaan Jumalan sanalla ja voidellaan Pyhän Hengen öljyllä. Unelmat kaipaavat tulla käärityiksi rukouksen kääreeseen ja kannetuiksi eteenpäin uskossa. Unelmat ovat uskon siemeniä ja lopulta myös hedelmiä.
Unelmat eivät toteudu epäuskon ilmapiirissä. Edes Jeesus ei kyennyt tekemään voimatekoja epäuskoisten keskellä. Siksi on viisasta valikoida ihmiset, joiden kanssa seurustelee, ja karttaa ihmisiä, jotka tuovat mukanaan kielteisen näkemyksen jokaiseen uskoa sivuavaan asiaan. Eikä ole hyvä harrastaa yhteyttä ihmisten kanssa, joilla on myrkyllisiä ajatuksia jaettavana.
Niinpä minä vapautan sinut lyttääjistä, myrkyllisistä ihmisistä, jotka ampuvat sinun unelmiasi alas – Jeesuksen nimessä! Minä päästän sinun unelmasi lentoon Jumalan armon ja Pyhän Hengen innoituksen varassa! Saakoon Kristuksen kirkkauden evankeliumi sinua innostaa etenemään kohti tavoitetta! Aamen!
1.Tess.2:11-12 UT2020, 2.Kor.10:18 UT2020, (1.Tim.5:1), (Mark.6:5).
Copyright © 2023 Simo Papunen