Runsas mitta

Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan.

Olen opetellut tilaamaan ruoat netistä. Korona pakotti siihen osaltaan, mutta myös huono terveys. Ruokien raahaaminen ylös asuntoomme teki kaupassa käymisestä vaivalloista. On ollut suuri helpotus saada ruoat kotiovelle.

Joskus vielä käymme kauppakeskuksessa tekemässä kevyempiä ostoksia. Meillä on vielä auto ja minulla ajokortti. Mutta autohan on meille täysin lahjaa. Saimme vaihtaa vanhan romumme pari vuotta sitten toiseen vanhaan mutta toimivaan autoon. Vaimon lähisukulaiset hoitivat asian. He ovat myös kahdesti vuodessa hoitaneet renkaiden vaihdot ja kerran vuodessa auton huollon ja katsastukset. Aivan superhienoa palvelua olemme saaneet. Sadan kilometrin päästä he ajavat edestakaisin tehdäkseen tällaisia palveluksia – veloituksetta! Täytyy todella nostaa hattua. Uskovina tietenkin siunaamme heitä. Kiitämme Jumalaa, että hän on antanut meille tällaisen lahjan.

Eihän Jumala ole epäoikeudenmukainen, ei hän unohda teidän tekojanne eikä rakkauttanne, jota olette osoittaneet hänen nimeään kohtaan, kun olette palvelleet hänen pyhiään ja yhä palvelette heitä.

Viimeksi, kun istuin kauppakeskuksen autohallissa, näin erään vanhuksen kävellä töpöttelevän ostoksille. Ensimmäinen ajatus oli: – Missä ovat omaiset? Eikö nyt kukaan voi jeesata tuota vanhaa miestä, että hän saisi ruokansa kotiin helpommin? Hän toki ajoi vielä autoa, mutta silti. Kukaties liikunta teki hänelle hyvää? Kuitenkin.

Näitä ihmettelyitä on ollut viime vuosina aika usein. Huonokuntoiset vanhukset käyvät itse kaupassa ja apteekissa. Entä yksinhuoltajaäidit, joiden on vaikea lähteä lapsen kanssa kauppaan tai ruokajonoon? Eihän yhteiskunta voi järjestää kaikille apua. On hyvä, jos läheiset voivat auttaa. On hyvä, jos me uskovat voimme osoittaa palvelualttiutta silloin tällöin ja tehdä hyviä tekoja.

Myös meihin kuuluvien on opittava tarpeen vaatiessa tekemään hyvää, muuten heidän uskonsa jää hedelmättömäksi.

Kiitos siis sinulle, joka olet hoitanut oman tonttisi hyvin. Jumala siunaa sinun vaivannäkösi, kun olet palvellut toisia. Sinun esimerkkisi saa muutkin liikkeelle ja autettavat kiittävät taivaallista Isää, kun saavat apua. Siunaus kuuluu sinulle myös kaikista rukouksistasi, joilla olet muistanut sairaita ja vanhuksia, huono-osaisia ja yksinhuoltajia, köyhiä ja vammaisia ja muita avun tarvitsijoita.

Näin meidän työmme synnyttää kiitollisuutta Jumalaa kohtaan. Tämän palveluksen toimittaminen ei vain täytä pyhien tarpeita, vaan lisäksi se saa yhä useammat kiittämään Jumalaa. Kun te tällä työllänne annatte todistuksen uskostanne, lahjanne saajat ylistävät Jumalaa siitä, että te näin tunnustatte kuuliaisuutenne Kristuksen evankeliumille ja jaatte omastanne anteliaasti heille ja kaikille muillekin.

1.Tim.6:18, Luuk.6:38, Hepr.6:10, Tit.3:14, 2.Kor.9:11-13.