Tukan kasvattamista

Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.

Daavid oli tullut Israelin kuninkaaksi ja selvitti välejään naapurikansojen kanssa. Ammonilaisten kuningas Nahas oli Daavidin ystävä ja Daavid halusi ilmaista osanottonsa hänen kuolemastaan Nahasin pojalle Hanunille. Hanunin hovissa kuitenkin kuiskuteltiin, että Daavid toimi petollisesti ja vakoili heitä. Siinä ei ollut mitään perää, mutta Hanun uskoi pahoja puheita ja häpäisi Daavidin lähettämän valtuuskunnan. Hän ajatti heiltä puolet parrasta pois ja leikkautti vaatteetkin halki.

Saatuaan tästä tiedon Daavid lähetti sananviejiä miehiä vastaan, koska he olivat kärsineet näin pahan häväistyksen. Kuningas käski sanoa: ”Jääkää Jerikoon, kunnes partanne on kasvanut, ja palatkaa vasta sitten tänne.”

Sinunkin elämässäsi on nyt menossa kausi, jolloin vietät aikaa ’Jerikossa’. Sinunkin selkäsi takana on nimittäin levitetty pahoja puheita ja melkein jokainen, joka on niitä kuunnellut, on myös uskonut niihin. Jos joku kysyy, mitä sinä siellä ’Jerikossa’ – siellä luolan perällä omiin oloihisi eristäytyneenä – teet, voit vastata ”kasvatan tukkaa”. Joku viisas ystäväsi saattaa vastata sinulle: ”Pysyttele siellä, kunnes olet toipunut kokemastasi nöyryytyksestä täysin. Palaa sitten vasta ihmisten ilmoille.”

Hän parantaa ne, joiden mieli on murtunut, hän sitoo heidän haavansa.

Niin, joskus tarvitsemme aikaa toipuaksemme. Daavid osasi antaa hyvän neuvon. Daavidin Poika jakelee niitä hyviä neuvoja tänäänkin. Hän sanoo sinulle Henkensä kautta: ”Anna itsellesi aikaa toipua. Nuole haavasi ajan kanssa – paranet kyllä. Sinun itsetuntosi vahvistuu päivä päivältä. Sinä et pelkästään toivu ennallesi, vaan sinä tulet vahvistuneena ulos luolastasi. Sinusta tulee tämän kokemuksen kautta sitkeämpi, voimakkaampi, päättäväisempi. Sinä olet viaton ja sinä saat lisää luottamusta minun silmissäni. Sinä saat astua eteeni ja ottaa vastaan entistä syvemmän voitelun. Jumalan kallis voiteluöljy kaadetaan sinun hiuksillesi, josta se valuu kasvoillesi ja viittasi liepeisiin. Sinä olet jälleen Jumalan ihminen, palvelukseen lähetetty, kuninkaalliseen asuun puettu, arvovaltainen Kuninkaan edustaja. Sinun kärsimääsi häväistystä ei kukaan enää muista, mutta minun arvovaltani ilmenee tulevina päivinä entistä selvemmin. Mene, minä lähetän sinut!”

Jeesus sanoi uudelleen: ”Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.” 

Joh.4:14, 2.Sam.10:5, Ps.147:3, Joh.20:21.