Messiaan odotus on ollut juutalaisen uskon kulmakiviä. Messias eli Voideltu olisi Daavidista alkunsa saaneen isälinjan poika ja hänestä tulisi Israelin kuningas, jolla olisi suuri valta. Hänestä tulisi kansansa sankari ja pelastaja, suuri johtaja jonka maine olisi Daavidin ja Salomon mainetta suurempi – ja valta loputon.
Kun Jeesus syntyi, hän tuli hiljaisesti, vähin äänin. Monikaan ei kiinnittänyt häneen huomiota, kuningas Herodeskin vain siksi, että pelkäsi valtansa menettämistä. Jesaja oli ennustanut Daavidin Pojan syntymän ja hän oli ennustanut myös, että häntä halveksuttaisiin eikä hänestä välitettäisi, vaan tuomittaisiin kuolemaan.
Nyt kun elämme kristillistä aikaa, odotamme Kristuksen toista tulemista. Hän palaa ja hänen on määrä tulla julkisesti ja niin voimallisesti, että juutalaisetkin tajuavat viimein, että Jeesus Nasaretilainen oli heidän Messiaansa. Se aikaansaa juutalaisissa voimakasta katumusta ja parannusta. Tällöin toteutuu vihdoin suuren sovituspäivän historiallinen merkitys ja koko Israel pelastuu.
Tämä on tietysti kristinuskon peruskauraa, tässä ei ole mitään ihmeellistä. Opillinen yksimielisyys kaiketi vallitsee näistä pääkohdista. Jotkut tosin painottavat Jeesuksen paluuta ja toista tulemista enemmän kuin toiset. Tunsin aikoinaan Aune Lehtisalon henkilökohtaisesti. Hänen elämäntyönsä oli kääntää anglikaanista julkaisua nimeltä Herald of His Coming, joka ilmestyi suomeksi nimellä Airut.
Tämä herätyskristillinen Jeesuksen odotus on usein ollut aika painostavaa. Tarkoitan, että koko ajan korostetaan ”oletko valmis? Koskaan et voi tietää, milloin Jeesus tulee! Ethän halua olla valmistautumaton?” Niilo Ylivainiokin aikoinaan myönsi, että hän oli pelotellut ihmisiä uskoon. Jeesuksen yllättävä paluu on ollut pelote, jota on käytetty surutta hyväksi ihmisten kutsumisessa parannukseen.
Eipä sitä auta kumota. Totta on, että Jeesus tulee emmekä tiedä hänen paluunsa hetkeä. Mutta noista lapsuuteni päivistä olen sillä tavalla muuttunut, että en usko pelottelun voimaan. Jos joku on tullut uskoon säikyttelyn tuloksena, hän myös vetäytyy pois yhtä helposti. Uskon täytyy perustua juuri päinvastaiseen syyhyn: Jeesus on niin turvallinen, että luotan häneen, rakastan häntä, koska hän on niin ihana, seuraan häntä, koska hän on niin paljon rakastanut minua.
Miten kukaan voi seurata miestä, jota pelkää? Kyllä Jeesus osaa olla pelottavakin, mutta on tarkoitus, että hän on pelottava vastustajilleen. Opetuslapsilleen Jeesus aina korosti ”älkää pelätkö!”. Pelolla ja vavistuksellakin voi olla aikansa, mutta jos joku aidosti kokee Kristuksen rakkauden ja armon, hänen ei silloin tarvitse lähestyä Herraa peläten, vaan niin kuin lapsi isäänsä.
Olkoon siis adventti meille kirkkovuoden säännöistä vapaata sydämen odotusta, jossa ilmenee ensirakkaus Jeesukseen.
Tule, Herra Jeesus!
Hab.2:3, (Jes.9:5), (Jes.53:3), (Jes.53:8), (Sak.12:10), Ilm.22:20.
