Kuten olen todennut – vastoin valtavirtaa – että uuden liiton seurakunnassa on edelleenkin profeettoja ja apostoleita, niin voimme tehdä vertailua heidän osaltaan – ja etenkin nyt profeettojen osalta – vanhan ja uuden liiton välillä. Jotkut protestantit – kuten helluntailaiset – luulevat yleisesti, että profeetat ovat niitä, joilla on profetian armolahja. Kyllä profeetoilla on aina profetoimisen lahja, mutta kaikki, joilla on profetoimisen armolahja, eivät ole profeettoja, jos sitä ajatellaan hengen virkana. Profeetta on siis sananjulistaja, jolla on erityinen profeetallinen voitelu ts. hän tuo esiin profeetallista sanaa milloin tahansa – kesken ruokailun, kesken kadulla juttelun, kesken saarnaamisen. Hän voi tehdä sen niin, että kaikki eivät edes huomaa hänen puhuvan profeetallisia. Ei aina hän itsekään.
Uuden liiton profeetta rakentaa ihmisten hengellistä elämää. Jos hänen sanomansa koskee ulkonaista elämää ja historian käänteitä, hän liikkuu riskialueella. Profetiat Israelin valtiosta ja lopun ajan ilmiöistä ovat riskialuetta, jolla liikuttaessa on helppo erehtyä. Kaikenlaiset poliittiset visiot on syytä unohtaa. Jumalan henki ei ainakaan minulle niistä puhu. Jos profetiat koskevat uskovien hengellistä elämää tai kutsumusta, ollaan paljon turvallisemmalla alueella.
Jos syvennymme vanhan liiton profeettojen tyypilliseen sanomaan, kuten Jeremian profetioihin, ne sisältävät paljon parannussaarnaa, epäkohtien esiin nostamista, tuomioiden julistamista – tulta ja tappuraa. Ne voivat sopia varsin hyvin tämän päivän tilanteisiinkin, mutta olisi syytä pitää mielessä, että edustamme uutta liittoa, emme vanhaa liittoa. Silloin emme suoraan kopioi Jeremialta hänen tulikivenkatkuisia purkauksiaan. Ei sen vuoksi, että ne olisivat jotenkin vääriä analyysejä tämän päivän ihmisistä, vaan siksi, että meillä on eri sanoma. Jeremiallakin oli kyllä armon sanoma tuotavanaan aina välillä, mutta meille evankeliumin ydinsanoman esillä pitäminen on suoranainen velvollisuus.
Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton. Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin, jotta meissä, jotka elämme Hengen emmekä lihamme mukaista elämää, toteutuisi lain vaatima vanhurskaus.
Jos vanhan liiton aikaan profeetan velvollisuus oli varoittaa Jumalan tuomioista, uuden liiton profeetan velvollisuus on muistuttaa evankeliumista – synnin esiin nostamisen lisäksi on julistettava armon sana, tuotava esiin Kristuksen tarjoama vaihtoehto: sovitus ja anteeksianto, uusi elämä puhtaalta pöydältä, ylösnousemuksen lupaus sille, joka uskoo. Onhan evankeliumin sisältö rikas ja moninainen, mutta jos perusasiat unohtuvat ja perusasenne on vanhasta liitosta kopioitu, ei se ilosanoman rikkaus pääse esiin. Valitettavasti tätä uuden ja vanhan sekoittamista näkee paljon. Jos evankeliumin jyvien seassa on vähänkään lainalaisuuden akanoita, päädytään helposti lainalaiseen uskoon ja uhkailemaan ihmisiä ankarilla tuomioilla. Silloin uuden elämän voima katoaa. Paavali tuo esiin, minkälaista evankeliumin saarnaaminen parhaimmillaan on, kun hän kirjoittaa Tessalonikan uskoville:
Mehän tiedämme, te Jumalalle rakkaat veljet [ja sisaret], että hän on teidät valinnut, sillä evankeliumi ei tullut teidän luoksenne vain sanoina vaan myös Pyhän Hengen voimana, kun me täynnä varmuutta sitä julistimme.
Room.1:16, (vrt.Ef.4:11), Room.8:3-4, 1.Tess.1:4-5.
