Farisealaisuus istuu meissä syvässä. Haluaisimme parantaa maailmaa julistamalla omia mielipiteitämme. Haluaisimme korjata ihmisten virheitä ja puutteellisuuksia kertomalla, kuinka Jumala on varannut niitä varten ihan tarkat määräykset ja lait. Farisealaisuuden yksi tuntomerkki on ylhäältä päin puhuminen. Toinen tuntomerkki on se paikka, missä fariseus istuu – jonkin kirkkokunnan tuoli se aina on. Kolmas tuntomerkki on kylmyys.
Farisealaisuus on niin salakavalaa, että emme huomaa sitä. Se on kasvanut meihin kiinni. Lapsesta asti olemme olleet aivopesun kohteena. Raamattukin on meille ”fariseuksen käsikirja”.
Tunnustan olevani tämän aivopesun uhri. En osaa välittää eläviä sanoja tälle kansalle Kristuksen sydämeltä, kun se jokin peite on koko ajan silmilläni – se opitun opin liturgia, joka tekee sokeaksi. En osaa rakastaa, koska fariseus minussa pysyttelee loitolla ihmisistä ja jakelee vain hyviä neuvoja.
Tarvitsen Pyhän Hengen silmävoidetta, että näkisin. Pyhä Henki ei ole fariseus, joka katselee ihmisiä nenänvartta pitkin ja luennoi heille, kuinka tulee elää. Pyhä Henki on tullut nostamaan meitä ylös maasta. Hän on tullut tukemaan horjuvaa. Hän on tullut lohduttamaan murheellisia, innostamaan masentuneita. Hän on tullut jakamaan tietämättömille oikeaa tietoa. Hän on tullut johdattamaan paikalleen juuttuneita ja näyttämään suuntaa niille, jotka ovat taipuvaisia eksymään pois polulta.
Pyhä Henki ei katso henkilöön eikä kysy seurakunnan jäsenkirjaa. Pyhä Henki ei aloita jokaista lausetta sättimällä tehdyistä virheistä. Hänellä on armon henki, sillä hän edustaa Kristusta, joka on laupias ja uskollinen ja joka on halukas armahtamaan syntisiä. Pyhä Henki tuo meille Jumalan rakkauden lämmön. Pyhä Henki sytyttää sydämemme, valaisee mielemme, lämmittää kohmettuneen sielumme.
Hän on hyvä. Aina kun kaipaan jotakin, voin sanoa: ”Tule Pyhä Henki! Ota Kristuksen omasta ja anna minulle!”
2.Kor.6:6-7.
