Kun minä aloitin koulunkäyntini, käsityötunnilla teimme ensin pari puista työkalua. Toinen oli sukkula, jota tarvittiin verkon kutomisessa, ja toinen oli – en nyt muista, mutta liittyi myös verkon kutomiseen. Piti osata kutoa itse verkko kalastajalangasta. Verkkoa saattoi käyttää vaikka ostoskassina, jos ei sitten peräti kalastukseen.
Oikein pähkäilin jonkin aikaa ja yritin muistaa, millaista opetusohjelmaa alakoulussa oli. Tämä verkon kutominen oli yksi hauska juttu ja toinen oli monille tutumpi kaunokirjoitus musteella ja mustekynällä. Siis jos olet vähänkään samaa ikäluokkaa, saatat muistaa kirjoitusvälineet: mustekynä vaihtoterällä ja mustepullo. Sitten vielä vihko, jossa oli vaakasuorat viivat. Minä melkein muistan senkin, miltä muste tuoksui. Enimmäkseen koko kaunokirjoitus oli painajaista.
Mitä haluan sanoa? Joskus joku voi olla jämähtänyt menneisyyteen. Joku auktoriteetti, kuten koululaitos, voi elää jossakin menneessä ja yrittää tuoda tähän päivään esi-isien elämää. Minun oli määrä elää tietokoneiden aikaa ja kutoa tietoverkkoja ja minä sain koulussa ensimmäiseksi käteeni kalevalaiset pyyntivehkeet! Onneksi olkoon, kouluhallitus ja muut päättäjät!
Samanlaista esiintyy tänä päivänä ja mitä vanhoillisemmissa piireissä liikut, sitä todennäköisemmin törmäät tähän elävään museotoimintaan, jossa vanhentuneita asioita yritetään tekohengittää ja missä käytöstä poistuvia asioita yritetään hampaat irvessä ylläpitää. Seurakunnat ovat valitettavasti eturintamassa tässä. Vanhoja rituaaleja pyöritetään, vanhaa käännöstä käytetään, vanhoja uria poljetaan – mitään uutta ei keksitä. Tulee mieleen se sympaattinen mummo, joka pankissa asioidessaan totesi ”en minä sitä uutta virsikirjaa!” (Uudella hän tarkoitti uuden virsikirjan edeltäjää!) Entä kaverit, joilla saattaisi olla aito kutsu palvella sanassa ja jotka seisovat seurakunnan korokkeella Raamattu kourassa ja odottavat jäykkinä vuoroaan (jota ei edes tule)?
Toki Raamatun totuudet ja hengellisen elämän lainalaisuudet ovat pysyviä. Mutta sanoman tulisi sopia tähän aikaan ja se tulisi kertoa tämän ajan välineillä, huomioon ottaen ihmisten erilainen elämäntapa. Onhan nyt jo keksitty aikakauslehdet sentään. Minulle on suositeltu videoiden tekemistä. Siihen voin sanoa, että ’suositella saa’…
Jos siis sinulla on sananjulistajan kutsumus – se ei ole vanhentunut asia – niin sinun tulee miettiä, miten tuot hyvän sanoman esiin ja miten julistat. Jotkut eivät voi käsittää, että paikallisseurakunnan saarnatuoli on menettänyt yksinoikeutensa sikäli, että nyt on mahdollista käyttää erilaisia medioita sanomaan välittämiseen: on radio ja televisio ja on netti. Voidaan käyttää videoita ja suoria lähetyksiä tapahtumista. On mahdollista, että sinä keksit vielä uusia tapoja kertoa hyvää sanomaa, uudenlaisia menetelmiä välittää Jumalan sanaa. Ehkä sinä olet hyvä kielissä ja voit käyttää lahjaasi kääntämiseen ja tulkkaamiseen. Ehkä sinun persoonaasi kuuluu musiikilliset lahjat? Paljon on mahdollisuuksia ja pitää vain osata hyödyntää niitä. Ei kannata jättää minkään kirkon tai seurakunnan vastuulle kaikkea. On sääli, jos jokin hyvä idea kaatuu siksi, että jokin vanhanaikainen tapa on liiaksi iskostunut ihmisten mieliin. Jos jokin tuttu ja totuttu estää. Tai jos jokin on laitostettu kirkon viraksi – ei sekään ole ihanteellinen lähtökohta sanan julistamiseen. Jokainen voi toteuttaa kutsuaan yksilöllisesti ja omista lähtökohdistaan – hengen vapaudessa eikä laitoskirkon orjuudessa.
…muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.
Ef.4:23-24, Room.12:2.
