Hänen vihansa kestää vain hetken, hänen hyvyytensä läpi elämän. Illalla on vieraana itku mutta aamulla ilo.
Usko Jumalan hyvyyteen joutuu koetukselle, kun kohtaamme ikäviä asioita, kuten sairautta, työttömyyttä, avioeron, konkurssin, läheisen kuoleman tai muuta sellaista ja kyselemme miksi-kysymyksiä itku kurkussa. Tuntuu, että joudumme ylivoimaisiin vaikeuksiin. Mutta Raamatun pyhät kokivat samaa ja kirjoittivat muistiin kokemuksensa. Saamme lukea vaikkapa Paavalin tilitystä näistä epätoivon hetkistä:
Jouduimme niin suunnattomiin ja ylivoimaisiin vaikeuksiin, ettemme enää uskoneet selviävämme hengissä. Me saimme tuntea olevamme kuolemaan tuomittuja, jotta emme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka herättää kuolleet. Tällaisesta kuolemanvaarasta hän pelasti meidät, ja niin hän pelastaa vastedeskin. Me luotamme siihen, että hän on pelastava meidät, kun tekin autatte meitä rukouksellanne. Näin nousee monista sydämistä kiitos Jumalalle siitä armosta, jota hän on osoittanut meitä kohtaan.
Luottamusta Jumalaan rakennetaan näissä koetuksissa. Vahvaa uskoa ei oikein voi saada ilman niitä. Vastoinkäymisten keskellä saamme luottaa siihen, että koetus menee ohi ja Jumalan armo ja hyvyys kestää ajasta aikaan – ikuisesti. Voimme luottaa Jumalaan, että hän antaa voimaa kestää eteen tulevat väliaikaiset vaikeudet:
Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.
Niinpä voimme tänäänkin elää toivorikkaalla mielellä, pää pystyssä, varmana Jumalan rakkaudesta, luottavaisin mielin. Etenemme rukouksen hengessä, odotamme Herraa, toistamme hänen nimeään, kiitämme häntä avusta jonka hän on varannut, emme lannistu. Tiedämme, että hän on läsnä, hän neuvoo, hän puolustaa, hän kantaa ja pelastaa, hän vie asiamme voittoon, hän avaa tietä ja antaa rauhan, hän varustaa ja voimistaa, hän nostaa iloon.
Maan ääristä minä huudan sinua, kun sydämeni nääntyy. Sinä viet minut turvaan, kalliolle, jolle itse en jaksaisi nousta.
Ps.145:13, Ps.30:6, 2.Kor.1:8-11, 1.Kor.10:13, Ps.61:3.
