Jumalan koulussa

aivazovski2Älä myöskään vanno pääsi kautta, sillä et sinä pysty muuttamaan ainuttakaan hiustasi mustaksi etkä valkoiseksi. Matt.5:36.

Ihmiset yrittävät hallita elämäänsä – minäkin. Me suunnittelemme elämäämme eteenpäin ja toimimme oman suunnitelmamme mukaan. Määrättyyn pisteeseen asti tämä toimii, mutta elämä on myös arvaamatonta ja yllätyksellistä. Elämän on tarkoitus olla sellaista, muuten se olisi äärettömän tylsää. Elämässä on aina jotain salattua, jota emme ymmärrä. Kun tulemme uskoon, astumme sisään Jumalan valtakuntaan ja siinä ulottuvuudessa on elämä vielä jännempää. Jumalan omina ja Jeesuksen opetuslapsina meidän ei ole tarkoitus hallita itse omaa elämäämme, vaan on tarkoitus, että Jumala hallitsee. Tunnustuksesta ”Jeesus on Herra” pitäisi tulla keskeinen elämän prinsiippi.

Saatamme tietysti päästä hengelliseen kasvuun ja tehdä määrätietoista työtä, kun tiedostaisimme oman kutsumuksemme. Saatamme omaksua seurakunnan keskellä määrättyjä ihanteita, joiden mukaan suunnittelemme elämäämme. Tavoitteeksi voi tulla vaikkapa raamattukouluun pääseminen. Suunnitelma on yksinkertainen: käyn raamattukoulun (opiskelen yliopiston teologisessa tiedekunnassa), pyrin seurakunnan virkaan, ryhdyn työhön ja nostan palkkaa, saan arvostusta, kun olen evankelista/ pappi/pastori/lähetyssaarnaaja…

Niin, jossain vaiheessa tässä suunnitelmassa kuitenkin otimme elämämme omiin käsiimme. Suunnitelma on hyvää tarkoittava, mutta se on suurella todennäköisyydellä ihmisen suunnitelma. Jumalan kanssa emme voi suunnitella huomista kokonaan omin päin. Me vain luovutamme suunnitelmamme ja elämämme Herran käsiin. Joka päivä me viivymme rukousalttarilla ja sanomme sydämen sanoin tai jopa huulillamme: ”Tässä olen, Herra. Lähetä minut. Käytä minua, missä haluat, miten haluat – haluan palvella sinua, vaikka en tiedäkään, mitä olet minulle varannut…” Niinpä Jumalan henki sanoo sinulle tänään:

Katso, lapseni: sinun kutsumuksesi on liian arvokas, että voisin uskoa sen sinun hallintaasi. Se vene, jota ohjaat, on liian arvokas, että uskoisin peräsimen sinun käsiisi. Sinä onnistut vain, kun minä olen sinun vierelläsi joka hetki. Sinä voit toteuttaa minun tahtoani vain, kun minä kerron sinulle, mitä pitää tehdä. En kerro sinulle huomisen töitä, kerron mitä pitää tänään tehdä. Juuri nyt minä olen kanssasi ja ohjaan sinua. Älä tavoittele minun valtaani, vaan ota minun viisauteni vastaan. Minä puhallan sinun päällesi Pyhän Hengen. Minä vaikutan sinussa tahtomista ja tekemistä. Sinun raamattukoulusi on tässä, kun sinä elät minun kanssani, kuuntelet minun sanojani, olet minulle sydämessäsi kuuliainen. Sinä saat jättää vastuun minulle ja antaa taakkasi minun kannettavakseni. Sinä saat katsella vain, mitä minä teen. Katso, minä käytän sinua, minä täytän sinua, minä lähetän sinut. Sinä olet minun palvelijani ja muutkin saavat sen nähdä. Vielä minä annan sinulle voitelun, joka tuo esiin minun kirkkauteni. Mutta se annetaan sinulle vain, jos tyhjennät itsesi omasta viisaudestasi, omasta pätevyydestäsi, omasta hallintavallastasi. Anna elämäsi minulle kokonaan, silloin minä voin elää sinussa ja sinun kauttasi. Ole rohkea, ole uskollinen. Muista tavoitteesi, pidä kirkkaana mielessäsi tämä:

Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Gal.2:20.

eSiru