Kuusivuotias lapsenlapsemme oli meillä yökylässä. Hän pursusi energiaa, joka ei ollenkaan tyhjentynyt HopLop’issa, vaikka meno leikkipuistossa oli vauhdikasta kahden ja puolen tunnin verran. Kun hän löysi hyllyltämme kukkopillin, hän puhalteli sitä hetken ja sanoi sitten: ”Näitä myydään Kiinassa.” Mumminsa siihen: ”Minä kävin Papan kanssa Kiinassa ja ehkä sinäkin jonakin päivänä pääset siellä käymään…” Johon lapsi: ”Me nähtiin näitä paljon Kiinassa… me käytiin siellä toisen mummon kanssa…”
Lapsilla on aika tavallista, että he keksivät kaikenlaista ja elävät itse luomassaan mielikuvitusmaailmassa. Satu ja tosi sekoittuvat. Se ei ole kauhean vaarallista lapsilla, mutta siitä voi tulla ongelma, jos emme vielä aikuisinakaan oikein erota satua ja totta. Aikuisinakin voimme olla vielä haavoittuvia esimerkiksi mainonnalle, joka käyttää taitavasti erilaisia mielikuvia hyväksi myydäkseen meille jotakin tarpeetonta. Uskonelämässäkin voi liika tunteellisuus viedä harhaan. Jotta voisimme olla uskossa terveitä – eikä hurahtaneita mihinkään ihmisten keksimään uskonnolliseen hömppään – meidän tulee osata rakentaa uskoamme Jumalan sanan varaan, ei tunteisiin, ei mihinkään uskonnolliseen hempeilyyn, ei vääriin uskomuksiin, enkeleiden palvomiseen tai liioin perinteisiinkään. Perinteetkin voivat viedä meidät uskossamme sivuraiteelle. Tarvitsemme runsaasti sitä hyvettä, jota Raamattu kutsuu ”rakkaudeksi totuuteen”. Meidän on osattava irrottautua itsekeskeisistä tunteistamme, omasta subjektiivisesta tavastamme katsoa maailmaa ja oppia objektiivisuutta sopivassa määrin – näkemään maailmamme Jumalan silmin.
Kun Jeesus puhui kuolemastaan etukäteen, Pietari otti esille inhimilliset tunteensa ja sanoi ”Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!” Matt.16:22. Pietarin näkemys oli ymmärrettävä, mutta Jumalan Poika oli saanut kutsumuksen, jossa hempeilylle ei ollut sijaa.
Niinpä haluan rohkaista sinua katsomaan asioita Jumalan silmin sanan valossa. Joskus se merkitsee tunteiden sivuun laittamista. Pois itsesääli, pois loukkausten hautominen, pois menneiden epäonnistumisten muistelu, pois turha murehtiminen. Jos haluamme viljellä tunteita, olkaamme kiitollisia, kiittäkäämme Herraa ja nähkäämme iloiten kaikki hyvä, jota olemme taivaan Isältä saaneet. Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa! Fil.4:4.
Jos joudumme ilkeiden ihmisten hampaisiin ja syvään koettelemukseen vainoamisen tai kiusaamisen takia, voimme silloinkin noudattaa Jumalan sanaa: Ajatelkaa häntä, joka kesti syntisten ankaran vastustuksen, jotta ette menettäisi rohkeuttanne ja antaisi periksi. Hepr.12:3. Näin emme anna periksi masennukselle, vaan saamme rohkaisua sanasta. Voimme kehittää omaa persoonallisuuttamme, että emme ole niin jokaisen tuulen taivuttamia ja kulje pää painuksissa pikkuasioiden takia. Emme toisaalta saa sekoittaa tervettä itsekuria tunnekylmyyteen. Olemme oikeassa suhteessa paksunahkaisia, mutta säilytämme herkkyytemme niitä tilanteita varten, kun myötätuntoamme tarvitaan.
Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on luotettava. Hepr.10:23.
