Wolfgang Simson: Beyond Shamgar
Majesteettinen kierregalaksi M51, jota on nimitetty ’pyörteeksi’. Ohi kulkevan galaksin vetovoima aiheuttaa vääristymiä galaksin kierteisiin. Kuva: ESA Hubble
The Starfish Manifesto: ote sivulta 446-447.
Olipa kerran eräs hyvin uskomaton sankari. Hän oli todennäköisesti vahvempi kuin Arnold Schwarzenegger, nopeampi kuin van Damme ja ainakin kookkaampi kuin Sylvester ”Rambo” Stallone. Raamattu kertoo, että hän oli niin mahtava soturi, että yksinäänkin hän torjui 600 miestä käyttäen yksinkertaista häränajajan pistintä. Kun hän palasi taistelutantereelta, pohjoisen Israelin asukkaat kerääntyivät teiden varsille huutamaan: ”Samgar, Samgar!!”
Mahtoi teini-ikäisillä aika pian olla yllään Samgar-T-paitoja ja kaulassa riippua siistejä pienoiskokoisia häränajajan pistimiä, ja 600-sivuinen Samgarin elämäkerta ”Tein sen kokonaan yksin” käännettiin pian 400 kielelle ja julkaistiin 300 maassa. Time-lehti äänesti Samgarin vuoden mieheksi, joka puolella syntyi Samgar-kerhoja kuin sieniä sateella, ja puolet hänen aikanaan syntyneistä pojista sai nimen Samgar. Hän aloitti valtavan lähetystyöhankkeen nimellä ”Samgar-Ministries”, jonka näky oli saada 20 miljoonaa nuorta koulutetuiksi valmistamaan häränajajan pistimiä, joilla voitaisiin teurastaa 12 miljardia filistealaista 5 vuodessa.
Mutta mielikuvitus sikseen ja katsotaanpa, millainen mies Samgar oli. Raamattu kertoo hänestä: Ehudin jälkeen tuli tuomariksi Samgar, Anatin poika. Hän surmasi kuusisataa filistealaista häränajajan pistimellä. Näin hän pelasti Israelin (Tuom.3:31). Samgar oli yksi Raamatun ajan tuomareista ja mitä ilmeisimmin hyvin menestynyt sellainen. Mutta Deboran laulusta voimme lukea hänestä hieman lisää yksityiskohtia, jonkin verran huolestuttavia: Samgarin, Anatin pojan aikaan, Jaelin päivinä karavaanit lakkasivat kulkemasta ja matkamiehet vaelsivat syrjäpolkuja. Suojattoman maan asukkaita ei näkynyt missään, kyliä ei enää ollut Israelissa. Silloin nousit sinä, Debora, astuit esiin, Israelin äiti. Kansa oli valinnut uusia jumalia, siksi sota oli porteilla. Yhtään kilpeä, yhtään keihästä ei näkynyt Israelin nelikymmentuhantisella joukolla (Tuom.5:6-8). Toisin sanoen huolimatta Samgarin huomattavasta henkilökohtaisesta menestyksestä – tai juuri siksi – yhteisön elämä oli ajautunut pysähtyneeseen tilaan, hallinnollinen järjestyksenpito oli hylätty, rosvot ja sotaherrat valvoivat pääteitä ja ihmisten oli pakko piileskellä ja kaikki menivät maan alle yrittäen jotenkin selviytyä hengissä samalla, kun yhteisöllinen elämä oli sammunut, ja Ehudin kuoltua: israelilaiset tekivät jälleen sitä, mikä oli pahaa Herran silmissä (Tuom.4:1 KR33). Lopputulos Samgarin karismaattisesta kaudesta, jonka hän oli armeijan johtajana, oli täydellinen katastrofi: 40.000 soturista ei yhdestäkään ollut kohottamaan kilpeä tai keihästä. Kun kansakunta menettää kykynsä puolustaa maataan, siitä tulee kuohittu kansa, minkä tosiasian Debora sai naisena havainnollistaa. Mitä hyötyä on kenraalista, joka yksinään kykenee kaatamaan 600 filistealaista, mutta ei osaa kouluttaa armeijaa? Hän on yksinäinen tähti, jota palvoo 40.000 surkimusta, sillä kukaan muu porukasta ei osaa käyttää keihästä! Hän jää valonvälähdykseksi historiaan, tähdeksi jolla ei ole opetuslapsia, guruksi jolla on faneja, mutta ei yhtäkään vertaista. Minun mielestäni Samgar on muovannut CAWKI-kristillisyyttä enemmän kuin mikään muu. Hän tuntuu olevan roolimalli useimmille tämän päivän evankelistoille, heillä kun on tämä yksin tekemisen meininki, ja minun sähköpostilaatikkoni on täynnä kertomuksia Samgarin nykyaikaisista oppilaista, jotka kehuvat, miten he yksin valloittivat Siperian, Mongolian, Kenian. Afrikan, Indonesian, tai uskoisitko todeksi: 600 nykypäivän palestiinalaista Gazassa Kristukselle.
Minun mielestäni Samgar on esikuva kristinuskosta, joka on ilman keihästä ja kilpeä, aseettomasta maanalaisesta armeijasta, joka hääräilee mitä huvittaa, kaikenlaista mikä on suoranaisesti ”pahaa Herran silmissä”. Hän edustaa sellaista kristillistä johtajuutta, joka antaa porukan istua ja nuokkua kirkon penkissä vuodesta toiseen ja hurrata lavatähdilleen. Siksi ehdotankin, että menemme kaikki kotiin ja jätämme tämän samgar-kristinuskon ja samgarin seurakunnat taaksemme ja lopetamme kaiken kannatuksen antamisen näille nykypäivän samgareille, näille niin päteville yksinäisen tähden suorittamille maailmanlaajuisille sielujenpelastuskiertueille, ja lopetamme kaikki heidän uutiskirjeidensä tilaukset. Kaivakaamme sitten esiin vanhat keihäät ja kilvet ja kohottakaamme valmiustasoa. Samgar oli aivan liian pätevä, aivan liian ”todellinen” sotasankari, jotta hän olisi voinut opettaa muille sodankäyntitaitoja. Mutta ehkä jossakin on Debora, joka voisi tehdä sen?
Denverissä, USA:ssa, asuva John White, joka on toiminut mentorina ja kotiseurakuntien valmentajana, sanoi äskettäin: ”Pahin hidaste, joka Amerikan seurakuntia jarruttaa, on tapa, jolla viisijakoinen pappeus nykyään toimii”. Luulen, että John tarkoitti tätä (omin sanoin sanottuna): voimakas, tungetteleva, voideltu, karismaattinen viisijakoinen hengellinen pappeus on sitä, että porukka on hurmoksessa ja että tyypit ovat niin autuaalla mielellä löydettyään oman paikkansa seurakunnan työssä, että he hyökkäävät keskusnäyttämölle kuin maailmanvalloittajat. Ja sitten kun he pääsevät sinne, kukaan ei enää pääse heistä ikinä eroon. He siunaavat kaikkia ja tekevät sellaisen vaikutuksen jokaiseen, että sukat pyörivät jalassa, ”unohtavat” luovuttaa mikrofoninsa (hengellisen palvelutyönsä) seuraavalle, kun he ratsastavat suosionsa huipulla, jonka he ovat pumpanneet esiin itsensä ihailemista varten. Toisin sanoen hengellisen työn kehittäminen samgar-tyyppiseksi, on perussyy siihen, että seurakunta ei aikuistu. Vain katselemalla, kuinka samgarit esiintyvät lavalla, kukaan ei pysty kohottamaan keihästä tai kilpeä, toisin sanoen aloittamaan omaa hengellistä työtään, koska samgarin läsnäolo ja hänen kyvykkyytensä täyttää koko huoneen niin ääriään myöten, että jokainen on ihastuksensa tähden niin huonommuuden tunteen valtaama, että he vain ryömivät nurkkaansa ja vapisevat kunnioituksesta Jumalan suurta miestä tai naista kohtaan.
Mikä olisi ratkaisu tähän? Samgarin tulee jäädä eläkkeelle, jättää esiintymislava vapaaksi, tai hänet tulee pakottaa jättämään tehtävänsä. Hänen tulee oppia kouluttamaan poikia ja tyttäriä, mentoroimaan ja valmentamaan muita, luovuttamaan työnsä seuraavalle sukupolvelle mieluummin kuin polkaista taas liikkeelle uusi loistelias kierros noita yhden miehen urotekoja. Kaikkein vähiten tarvitsemme samgar-tyyppisiä apostoleita, profeettoja, evankelistoja, paimenia, opettajia tai sen paremmin diakonejakaan, jotka esittelevät häränajajan pistintään aina uudestaan. Seuraavat Jumalan palvelijoiden sukupolvet kypsyvät paljon nopeammin, jos meidät kaikki, jotka olemme antaneet kunnon panoksen työssä, voitaisiin saada sillä tavalla kuriin ja kasvamaan aikuisiksi, että voimme jättää esiintymislavan tyhjäksi ja sulkea suumme (vaikka meillä olisikin sanottavaa). Olisi hyvä, jos voisimme antaa suuremman arvon sille, että joku muu tulee ja ottaa hengellisen työn haltuunsa, kuin että jatkamme omaa showta aina vaan ja esittelemme omaa hengellistä säkenöintiämme. Kuinka voisimme enää jatkaa heikompien astioiden sivuuttamista ja silti säilyä yhtenäisenä ruumiina? Meidän kaikkien hengellisen työn tekijöiden pitää ihan tosi mielessä tulla ent. apostoleiksi, ent. profeetoiksi, ent. pastoreiksi, ent. evankelistoiksi ja ent. opettajiksi, sillä viisijakoiselle pappeudelle ei ole olennaisinta, että teemme kaiken työn yksin (kun muut katselevat meitä ihaillen), vaan se, että varustamme muut seurakunnan jäsenet palvelutyöhön (Ef.4:11-13) valvoen heidän työtään ja kannustaen heitä.
