Wolfgang Simson: the Starfish Manifesto: Revivalism as an apostolic substitute
Pieni Magellanin pilvi, joka on Linnunratamme seuralainen, sisältää hyviä tutkimuskohteita, kuten tämän vastasyntyneen tähden valaiseman sumun N81. Kuva: ESA Hubble.
Kuuluisan pyhityssaarnaajan Jonathan Edwardsin palvelutyö johti laajaan herätykseen Massachusettsissa USA:ssa vuonna 1734 ja suuret joukot tulivat uskoon hänen saarnatessaan vahvasti syntiä vastaan. Tämä herätys tuli tunnetuksi siitä, että luopuneessa tilassa olevia kristittyjä kutsuttiin takaisin Kristuksen luo saarnaamalla vahvaa Kristus-keskeistä ja parannukseen kehottavaa sanaa, kunnes tapahtui se – tapahtui yhtäkkiä Jumalan läsnäolon ilmeneminen, pyhä ilmapiiri, Jumalan hengen konkreettinen läpimurto, joka mursi jokaisen sielun voimakkaaseen synnintuntoon, niin että tästä lähin jokainen halusi elää kunnollista elämää.
Tämä herätyskristillisyys julisti pohjimmiltaan sellaista absoluuttisen oikeaa totuutta, että kun me käännymme Jumalaa kohti, Jumala kääntyy meidän puoleemme. Olen täysin samaa mieltä joistakin perusasioista herätyskristillisyyden kanssa, mutta ongelma ei olekaan siinä, mitä herätyskristillisyyden piirissä saarnataan, vaan se mitä jätetään pois. Jonathan Edwardsin herätys jäi hämmästyttävän lyhyeksi – kuten yleensäkin useimmat ellei peräti kaikki ”herätykset”. Hänen alkamansa herätys sammui oikeastaan jo vuotta myöhemmin.
George Whitefield alkoi jälleen nostaa esiin herätyksen tulta 1739 julistaessaan vahvaa sanomaa henkilökohtaisen parannuksen tekemisestä. Hänen työnsä on yhdessä Edwardsin toiminnan kanssa tullut tunnetuksi Ensimmäisenä Heräämisenä (the First Awakening) 1730-1740. Toinen Suuri Herääminen tapahtui 1830-1840 – jonka edelläkävijöitä olivat ulkoilmatilaisuudet Kentuckyssa 1801 (Camp Meetings in Cane Ridge) – ja ne syntyivät siitä janosta, mikä oli olemassa, kun vallitsi juurettomuus ja jumalanpalveluskäytössä oli tuskin lainkaan mitään rakennuksia. Se oli herätyksen toinen aalto USA:ssa. Yksi sen ominaispiirteitä olivat ”pitkitetyt kokoukset”, jotka kestivät pari kolme viikkoa ja ne liitetään yleisesti ns. ”New Measures” – herätykseen – sen alullepanija oli Charles Finney (1792-1875).
Uuden Englannin vapaakirkollinen liike ja metodistit perustivat lähetysjärjestöjä halutessaan evankelioida Amerikan länsiosaa ja heidän lähettämänsä uudet lähetyssaarnaajat tekivät kaupunkikierroksia ratsain – he istuivat hevosen selässä ja tekivät saarnamatkoja kaupungista toiseen, suorittaen määrätynlaista lähetystyön kilparatsastusta, toteuttaen metodistien version apostolisesta puutarhasta – he eivät ainoastaan toimineet ”uuden uskon apostoleina”, vaan myös seurakuntien perustajina ja kansansivistäjinä. Se yhteiskunnallinen vaikuttaminen, jota nämä herätysliikkeen työntekijät innoittivat, jäi olennaiseksi osaksi amerikkalaista kulttuuria. Se on yksi syy siihen, miksi niin monet kristityt erityisesti USA:ssa uskovat yhä, että kaikenlaiset vaikeat ongelmat, mitä yhteiskunnassa esiintyy, voidaan hoitaa, jos koetaan – lisää herätystä. Tämä aika ei ollut vain eräiden suurimpien uskonryhmien syntymistä USA:ssa, vaan samassa ilmapiirissä syntyivät mormonit ja seitsemännen päivän adventistit. Amerikan historia tuntee Kolmannen Suuren Heräämisen (1858-1908) ja se liitetään mm. sellaisiin nimiin kuin Dwight L. Moody.
Herätyskristillisyydessä uskotaan, että eräänä päivänä Jumala tulee tavalla tai toisella alas maan päälle ja uudistaa ja muuttaa kaiken, sulattaa kaikkien sydämet, vakuuttaa jokaisen ihmisen omasta syntisyydestään, ja niin kuoriutuu esiin eräänlainen paratiisi. Se tulee näkyväksi, kun seurakunta kokoontuu voimallisiin tilaisuuksiin, jotka kestävät loputtomia aikoja ja joissa saarnataan koko ajan, lauletaan jatkuvasti ja rukoillaan lakkaamatta. Tällaisella herätyskristillisyydellä ei välttämättä ole mitään tai juuri lainkaan tekemistä apostolisuuden kanssa, vaan se voi olla jopa epäapostolista ja suorastaan apostolisuuden vastaista. Koska mikä tahansa inhimillinen toiminta, erityisesti kaikenlainen strateginen suunnittelu, on pelkkää näpertelyä sen rinnalla, mitä Jumala tekee, meidän pitäisi pohjimmiltaan vain sulkea suumme, rukoilla enemmän, laulaa enemmän, heiluttaa lisää lippuja, pitää useampia kokouksia ja odottaa vain Jumalaa, joka kyllä vielä tekee sen, ja jotenkin ihmeen kautta muuttaa meidän elämämme ja meidän ympäristössämme olevat yhteisöt ja kaupungit. Tällä tavoin herätyskristillisyys on eräänlainen hengellinen uni, joka jättää huomiotta Jumalan valtakunnan laajenemisen periaatteet, jotka toimivat sen ollessa suorassa kosketuksessa maailman kanssa, ja se sivuuttaa mestarillisen rakentamisen toteuttamisessa ja seurakunnan arkkitehtuurin pystyttämisessä tyypillisellä tavalla apostolisen palvelutyön roolin – eilen, tänään ja huomenna.
Wolfgang Simson
Suomennettu kirjasta The Starfish Manifesto. Ote sivuilta 274-275. Kirja on alunperin julkaistu lokakuussa 2009.
Tämä artikkeli on julkaistu aiemmin suomeksi täällä.
