Odotan ja toivon hartaasti, että en joudu millään tavoin häpeään vaan voin nyt niin kuin aina ennenkin olla rohkea ja tuottaa kunniaa Kristukselle, jäänpä sitten eloon tai kuolen. Fil.1:20.
Paavali oli vankilassa kuin rikollinen ja oli koko ajan vaarassa joutua leijonien suihin. Paavali ei pitänyt sitä häpeänä sen paremmin kuin kahleitaankaan. Hänellä oli hyvä omatunto ja hän odotti tulevaa maailmaa, sitä jossa Kristus hallitsee ja jossa Paavalikin saisi kaikki oikeutensa takaisin, varsinkin vapautensa. Paavali oli näissä olosuhteissa urhea ja säilytti rohkeutensa ja vahvistui uskossaan.
Niinpä mekin saamme ottaa saman uskon asenteen. Emme ole ihmisten keskellä mitään, vaan olemme tyytyneet olemaan vähäpätöisiä, melkein näkymättömiä. Meillä ei ole mitään kerskaamisen aihetta, ainoastaan Kristus. Saamme kunnioituksen sijasta usein kiviä niskaamme, kohdata kaikenlaista kiusantekoa ja ilkivaltaa. Näissä olosuhteissa meidänkin on syytä säilyttää uskon rohkeus ja luottamus Jumalaan eikä suostua elämään pelossa ja masennuksessa. Kun katselemme itseämme Jumalan sanan valossa, saamme tarvittavaa rohkeutta, toivoa ja uskoa tulevaisuuteen. Paavalikin suositteli määrättyjä asioita filippiläisille:
…toivon saavani kuulla, että te pysytte lujasti samanhenkisinä ja taistelette yksimielisesti evankeliumin ja uskon puolesta antamatta vastustajien säikyttää itseänne. Se on heille Jumalan antama osoitus siitä, että heitä odottaa kadotus mutta teitä pelastus. Fil.1:27-28.
Jos meillä onkin maailmassa ahdistus, jos kohtaamme vastustusta ja pilkkaakin, voimme kuitenkin katsoa niiden ohi kohti määränpäätä. Paavali ilmaisi uskonsa näin:
Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat. Fil.3:14.
