Kaksinkertainen voitelu

Dennis Cramer: The Days Of Your ”Doubling” Are Here!

Tämä on Suuressa Magellanin pilvessä oleva sumu SMP 93, joka on syntynyt räjähtäneen tähden ympärille. Kuva: ESA Hubble.

Tämä on Suuressa Magellanin pilvessä oleva sumu SMP 93, joka on syntynyt räjähtäneen tähden ympärille. Kuva: ESA Hubble.

Jokin aika sitten, kun palvelin profeetan ominaisuudessa erästä rakasta pastoriystävääni, sain ihmeellisen näyn. Minä ”näin” Elian heittävän (hengellisen työn) viittansa oppilaansa Elisan hartioille. Tiesin, että Jumala oli juuri siinä hetkessä tekemässä aivan samaa asiaa tämän pastorin elämässä (ja häntä varten). Tiesin välittömästi, että Jumala oli dramaattisella tavalla ”pukemassa” tätä rakasta pastoria uuteen ja voimallisempaan hengelliseen mantteliin. Hänen jo ennestäänkin menestyneessä työssään oli tapahtumassa sananmukaisesti ”voitelun kaksinkertaistuminen”.

Herra haluaa sanoa: kaksinkertaisen voitelun päivä on käsillä!

Profetoin teille, että monet teistä olette tulossa tämän saman ilmiön kokemiseen – sananmukaisesti kaksinkertaisen taivaallisen voitelun saamiseen hengellisessä työssä. Riippumatta siitä, kuinka menestyksellistä työsi on ollut, sinulle on varattuna enemmän. Mutta ensiksi meidän on tarkoin ymmärrettävä, mitä hengellinen viitta on ja mikä tärkeintä: mitä se kuvaa.

Luonnollisessa elämässä…

Sana ”viitta” (tai ”mantteli”) kuvaa jotakin, joka on heitetty hartioille, kietaistu ympärille – ruumiillisesti. Todellinen mantteli, päällysviitta tai takki, on pukeutumiseen kuuluva vaatekappale. Tyypillistä on, että se on suuri ja väljä. Tällainen pitkä ulkoasu tai päällystakki oli kaikesta päättäen myös se Elian käyttämä mantteli, joka oli myöhemmin Elisan yllä, kuten kertoo 2.Kun.2:8-14.

Uskon, että tällä voimallisella Jumalan sanan kertomuksella, jonka keskipisteessä on tällainen viitta, on syvällinen profeetallinen merkitys myös sinua varten tänä päivänä. Jumala haluaa ”heittää” sinun päällesi ja ”kietoa” sinun ympärillesi uuden ja täydellisemmän hengellisen manttelin. Sinun on aika tehdä tekoja, joita Elisa teki. On aika pyytää ja ottaa vastaan uusi päällysviitta. On aika sille, että voitelu ”kaksinkertaistuu” myös sinun palvelutyössäsi!

On aika pukea ylle uusi hengellinen mantteli!

Jumala haluaa olla sinun vaatettajasi. Hän haluaa pukea sinut tilaustyönä tehtyyn ja sinulle räätälöityyn hengelliseen viittaan – siihen voimaan, armoitukseen ja arvovaltaan, jonka Jumala on varannut juuri sinulle. Sinun on aika tulla Elisan kaltaiseksi.

Kuulen Herran sanovan: ”Nosta katseesi ylös, täältä tulee sinun viittasi!”

1. Sinun uusi viittasi on ainutlaatuinen… Ei kukaan muu kuin sinä voi ottaa vastaan ja tehokkaasti käyttää tätä voitelua tai viittaa. Rohkaisen sinua pyytämään Jumalalta tätä uutta viittaasi. Minä profetoin sinulle, että nyt on aika pyytää ja ottaa vastaan – ottaa vastaan uusia ja voimallisia päällysviittoja (uutta voitelua), joita Jumala itse haluaa jakaa. Ota siis omasi! Ota vastaan tuore voitelu! Pue yllesi uusi viitta!

2. Sinun uusi viittasi sisältää kaiken tarpeellisen… Se tuo mukanaan kaiken, mitä tarvitset, voidaksesi vaeltaa täydessä voimassasi, armoituksessasi ja arvovallassasi, jonka olet Jumalalta saanut elämääsi varten. Sinun viittasi edustaa sinun hengellistä DNA:tasi: sitä kuka sinä oikeasti olet ja mikä sinusta tulee. Se sisältää kaiken sen hengellisen varustuksen, mitä tarvitset, toteuttaaksesi Jumalan tahdon. Mene siis eteenpäin ja pue se yllesi!

3. Sinun uusi viittasi vaatii aktivoimista… Elisa käytti heti uutta viittaansa, kun hän ”löi sillä vettä”. Sinunkin pitää aktivoida viittasi tänään. Miten? Etsi uusia mahdollisuuksia käyttää tätä uutta Jumalan voimaa elämässäsi.

Pyydä Jumalalta tänään, juuri nyt, uutta henkilökohtaisesti sinulle valmistettua viittaa, jonka voit ottaa varustukseksesi. Pyydä häntä olemaan sinun vaatettajasi. Sinun on aika kokea samaa kuin Elisa – saada uusi ja entistä voimallisempi mantteli yllesi. Aamen!

Toivon, että tästä on apua.

Denny Cramer
Dennis Cramer Ministries

Julkaistu luvalla. Dennis Cramer toimii pastorina Yhdysvalloissa, Pennsylvaniassa. Hänen nettisivujensa osoite on http://www.denniscramer.net/

Tämä artikkeli on julkaistu aiemmin suomeksi täällä.