Ihmisenä oleminen on loppujen lopuksi melkoinen haaste, varsinkin Jumalan ihmisenä eläminen. Tarkoitan sitä, että meille on tarjolla niin paljon epäaitoa rihkamaa, että emme välttämättä erota enää aitoa ja väärennöstä toisistaan. Omaksumme jo elämämme alkutaipaleella kaikenlaisia arvostuksia, enimmäkseen itsekeskeisyytemme suosimia. Ja kun uskonto tulee sisään sielunmaisemaamme, se marssii sinne urkujen soidessa, piispanhiippa päässä, kaapuihin puettuna… Linnun laulukin sisältää aidomman uskon ilmauksen kuin kaikki tuollainen uskonnollinen rihkama.
Miten sitten oppisimme arvostamaan asioita, joita Jumalakin arvostaa? Ihmisinä me helposti arvostamme sitä, mitä ihmiset suosittavat. Menemme helposti virran mukana, maailman houkutusten perässä. Jos jostain syystä päädymme hengellisen heräämisen tilaan ja tulemme uskoon, löydämme itsemme keskeltä keinotekoista ’kekkaloimista’, uskon sotia, oppiriitoja ja muuta kristikunnan hajaannusta. Jos sitten pujottelemme kaikkien sirpaleitten seassa ja päädymme edes johonkin selvyyteen, emme ole vielä läheskään vapaita. Tarkoitan, että todennäköisesti olemme vielä kaukana siitä vapaudesta, johon Kristus tuli meitä vapauttamaan.
Edessämme on loputtoman kasvun tie. Kasvu on vaikeaa, koska suuri osaa siitä on opitun pois purkamista, uskonnollisen aivopesun peruuttamista. On joskus oltava juuri niin radikaali kuin Jeesus oli, joka sanoi: Tähän ei jää kiveä kiven päälle. Luuk.21:6.
Mitä enemmän luemme Raamattua, sitä suuremmalta salaisuudelta Jumala näyttää. Mitä enemmän kasvamme uskossa, sitä pienempiä asioita alamme arvostaa. Mainitsin jo linnunlaulun. Siinä on musiikkia, jota ihminen ei kykene jäljittelemään – Jumalan luomaa ihmeellistä sinfoniaa. Kävelyretki luonnossa voi olla hengellisempi kokemus kuin puuduttava istuminen kirkon penkissä, raskas hengittäminen laahaavien virsien tahdissa, tuomion saarnojen kuunteleminen. Kuka oikein keksi tuollaisen ohjelman tarjota uskon nimissä?
Mutta juuri siksi haluan rohkaista sinua, joka et ehkä ole vaivaantunut kaikesta vielä niin paljon kuin minä: ”Katso lapseni, minä olen sinut luonut, sinä olet minun. Sinä olet minun mestariluomukseni, sinussa on kauneutta, jota ei ihminen käsitä, saati osaa luoda. Sinä olet kutsuttu taivaalliseen elämään, seuraamaan Herraa Jeesusta, palvelemaan Isää. Sinä olet valittu ja erityisellä tavalla voideltu. Sinulla on kutsumus. Sinun kutsumuksesi on olla se ihminen, joksi sinut on luotu, ja tuoda esiin Luojasi käden taito, elää hänen kirkkautensa kiitokseksi, hänen armonsa ylistykseksi. Sinun on määrä oppia tuntemaan Kristusta niin että tiedät, millaisia asioita hän arvostaa. Sinun on määrä olla hänelle lojaali ja alamainen. Sinun kauttasi hän haluaa ilmentää omaa olemustaan, tuoda esiin ikuisen rakkautensa niin voimassa kuin heikkoudessakin, joka tapauksessa pienen ihmisen kokoisen olennon kautta, puhtaana ja aitona. Sinä olet niin kuin kukka kedolla, joka on täydellinen, vaikka se ei koskaan erottuisi muista kukista eikä kukaan sitä koskaan huomaisi. Jumala näkee sinut kuitenkin joka hetki ja hänen armonsa viipyy sinun ylläsi, hänen siunauksensa on kanssasi uskollisesti ja hänen siipiensä suojassa sinulla on pettämätön tuki ja turva.” – Aamen, näin sanoo sinusta Herran henki tänään.
