Mutta Paavali sanoi: ”Miksi te tuollaista puhutte, miksi itkette ja raastatte minun sydäntäni? Minä olen valmis kahleisiin ja kuolemaankin Jerusalemissa Herran Jeesuksen nimen tähden.” Ap.t.21:13.
Pyhä Henki todisti Paavalille, että hänen piti mennä Jerusalemiin ja piti joutua vankilaan. Se oli mieletön tulevaisuudenkuva, mutta se oli Jumalan tahto. Sielunvihollinen ei halunnut Paavalin joutuvan vankilaan, vaan murhattavaksi (Ap.t.23:12-13). Mutta Paavalin oli määrä siellä vankilassa kirjoittaa useita tärkeitä Uuden testamentin kirjeitä ja Paholainen halusi estää sen. Jumala kuitenkin suunnitteli Paavalin elämäntilanteen sellaiseksi, että hänellä ei olisi tilaisuuksia entiseen tapaan opettaa uskoon tulleita, vaan hänen oli pakko kirjoittaa (tai sanella tekstiä). Jumala piti huolta, että mekin saisimme osamme Paavalin opetuksesta. Voimme nähdä, kuinka Paavalin elämässä toteutui Jeesuksen sanat: Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon. Joh.12:24. Paavalin entisen elämän kulkevana sananjulistajana piti kuolla ja uuden elämän nousta esiin, pakanain apostolin julistus kaikille sukupolville kirjoitetun sanan kautta tuli nousta päärooliin.
Oletko tullut koskaan ajatelleeksi, että näin voisi olla sinunkin kohdallasi – ja minun? Emme ole apostoleita, mutta sama vehnänjyvän idea on yleispätevä. Saamme aika ajoin elämässämme kokea, että joudumme umpikujaan, kaikki hengellisen työmme kukoistus lakkaa ja lakastuu, joudumme unohduksiin, emme pääse eteenpäin, pimeys ympäröi meidät. Sitten huokaamme epätoivoisesti, kunpa kuolema jo korjaisi meidät pois täältä maan päältä, ja pääsisimme ahdingostamme taivaan kotiin. Emme näe edessäpäin muuta tulevaisuutta. Olemme kuin haudassa, pimeyteen kuopattuja – yksin.
Niin, jos meissä asuu Kristuksen henki, emme suinkaan ole haudassa, emme ainakaan pysy siellä. Kallio ja valtavan kokoinen kivipaasi ei pidätellyt Jeesusta pääsiäisaamuna nousemasta ylös. Hän, jos kuka, oli vehnänjyvä, jonka oli määrä kasvaa uutta kasvua, tuottaa uutta elämää. Niinpä saamme yhdessä uskoa tänään, että sinunkaan pimeytesi ei ole hauta, vaan itämispaikka. Sinut on kylvetty niin kuin siemen, sinua ei ole unohdettu eikä haudattu. Tai sinut on istutettu niin kuin perunan mukula. Sinä saat nousta ylös ja kasvaa uutta kasvua, sinä saat itää ja kukkia, sinä saat kantaa hedelmää. Niin kuin Paavali kantoi hedelmää vankilansa pimeydessä, niin sinäkin saat kasvattaa uusia jyviä, uusia perunoita ”satakertaisesti”. Uskothan sen?
Onhan elämäsi Jumalalle annettu elämä? Luovutithan itsesi kokonaan Herralle ja annoit hänen kylvää sinut? Olet siis jo pitkällä, kun olet pimeässä.
