Matt Mitchell: The Holy Spirit Guides Us Into Truth
2. maaliskuuta 2008
Joh 16:12-15
Tänään esillä on neljäs saarna aiheesta ”Pyhän Hengen osallisuus”. Ensimmäinen osa käsitteli aihetta ”Kuka Pyhä Henki on?” Opimme neljä asiaa, jotka nousevat esiin aina uudestaan:
Pyhä Henki on Jumala ja kaiken palvonnan arvoinen.
Pyhä Henki on persoona, jonka kanssa voimme olla tekemisissä ja yhteydessä.
Pyhä Henki on salaisuus, meidän käsityskykymme ulkopuolella ja meidän kontrollimme ulottumattomissa.
Pyhä Henki on Kristus-keskeinen ja keskittynyt valaisemaan meille Herraa Jeesusta Kristusta.
Ja sitten seuraavaksi aloimme puhua siitä, mitä hän tekee. Minkälaista arvokasta palvelutyötä hän tekee hyväksemme. Ensimmäisenä niistä otimme esiin sen, että Pyhä Henki johtaa meidät Kristuksen luo. Jos Pyhää Henkeä ei olisi, emme voisi olla tekemisissä Jumalan kanssa. Ja seuraava teema oli se, että Pyhä Henki vakuuttaa meidät Jumalan lapseudesta. Hän vakuuttaa meidät siitä, kenelle kuulumme. Hän takaa meille perinnön. Hän vakuuttaa meidät, että olemme otetut Jumalan lapsiksi.
Joko teille on alkanut valjeta, kuinka tärkeä tekijä Pyhä Henki on jokaiselle uskovalle? Hänen työnsä on elinvoimaista ja uutta luovaa. Tämä on erityisen totta tämän päivän teeman suhteen:
Pyhä Henki johtaa meidät totuuteen
Siitä Jeesus puhui, kun hän yläsalissa lupasi lähettää Pyhän Hengen:
Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan. Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva. Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta. Kaikki, mikä on Isän, on myös minun. Siksi sanoin, että hän saa minulta sen, minkä hän teille ilmoittaa. Joh.16:12-15.
En pysty kuvittelemaan, millaista olisi ollut siellä yläsalissa Jeesuksen kanssa. Pystytkö sinä? En oikein pysty kuvittelemaan, millaista oli olla Jeesuksen kanssa sinä yönä, kun hän joutui kavalluksen uhriksi, kun hän vietti viimeistä yötä ennen ristiinnaulitsemista.
Jeesus oli tunteva ihminen ja jokaisella opetuslapsella oli tunteet. He olivat kauhuissaan! Jeesus oli kertonut heille, että hän menisi pois, että hän kuolisi, että hän lähettäisi heille toisen persoonan ottamaan hänen paikkansa – Hengen. Ja jakeessa 12 hän toteaa, että hän haluaisi puhua paljosta muustakin, mutta opetuslapset eivät kyenneet sitä vielä ottamaan vastaan.
Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan.
Mutta Pyhä Henki, jonka hän lähettää, tulee korjaaman asian:
Kun Totuuden Henki tulee [huomaa, että hänen nimensä on Totuuden Henki] , hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden.
Pyhä Henki ei siis vain johda meitä Kristuksen luo. Eikä Pyhä Henki pelkästään vakuuta meitä Jumalan lapseudesta. Pyhä Henki myös johtaa meidät kaikkeen totuuteen.
Tarvitsemmeko me totuutta? Aivan varmasti! Meidän täytyy saada tietää, mikä on totta tässä sekavassa, kierossa, vanhassa maailmassa. Meidän maailmamme on tulvillaan valheita, väärennöksiä ja puolitotuuksia (jotka eivät ole totuuksia ollenkaan). Paholainen on valehdellut meille aikojen alusta. Maailma ei kerro totuutta asioista. Ja lihammekin haluaa johtaa meitä harhaan. Meillä on syvä tarve kuulla totuus.
Niinpä meille on Jeesuksen Kristuksen uskovina seuraajina annettu Pyhä Henki johtamaan meidät siihen totuuteen, jota niin kipeästi kaipaamme.
Eikö se merkitsekin hyviä uutisia? Pyhä Henki todellakin johtaa meidät totuuteen. (jatkuu)
Matt Mitchell
Copyright © 2014 Matt Mitchell. Artikkeli on suomennettu ja julkaistu luvalla pastori Mitchell’in blogista Hot Orthodoxy.