Iloitkaa päinvastoin

tulivuori2Armoahan se on, jos joku omassatunnossaan Jumalaan sidottuna joutuu syyttömästi kestämään kärsimyksiä. 1.Piet.2:19.

Me kaikki kaipaamme saada kokea Jumalan armoa, mutta emme aina tunnista Jumalan armoksi niitä vääryyksiä, joita meille tehdään. Jaska Jokunen sanoi kerran ”Jos virheistä oppii, minä olen maailman oppinein ihminen!” Voimme vastaavasti ajatella: ”Jos nämä kaikki vastoinkäymiset ovat Jumalan armoa, taidan olla Jumalan lempilapsi!”

Terveeseen uskoon vaan kuuluvat kaikenlaiset vastoinkäymiset ja epäoikeudenmukaisuudet. Emme koskaan kasva uskossamme Kristuksen kaltaisuuteen, jos elämä on pelkää ruusuilla tanssimista ja kuin silkkiä vaan. Usko ja luottamus Jumalaan kasvaa siellä, missä sitä koetellaan.

Rakkaat ystävät, älkää oudoksuko sitä tulta ja hehkua, jossa teitä koetellaan, ikään kuin teille tapahtuisi jotakin outoa. Iloitkaa päinvastoin sitä enemmän, mitä enemmän pääsette osallisiksi Kristuksen kärsimyksistä, jotta saisitte iloita ja riemuita myös silloin, kun hänen kirkkautensa ilmestyy. 1.Piet.4:12-13.

Tämä on nykyajan ihmiselle vaikea läksy. Olemmehan saaneet kokea korkean elintason ja huiman teknisen edistymisen. Pääsemme autolla nyt mihin vaan. Jos täytyy lähteä kauemmaksi, pääsemme sinne lentäen. Tämä elämäntapa myös pettää. Saatamme alkaa uskoa omaan voimaan. Saatamme luottaa liikaa omiin kykyihimme. Turvaudumme heti tekniikkaan, kun pitää ratkaista ongelmia. Unohdamme niin helposti Jumalan ja unohdamme, kuinka riippuvaisia olemme Jumalasta ja hänen huolenpidostaan. Kun tulee työttömyys vastaan, olemme ymmällämme. Emme suostu olemaan avuttomia, köyhiä tai kipeitä. Jostakin pitäisi löytää nappi, jota painamalla ongelma poistuu…

Jos kerran olen uskossa, jos kerran Jeesus on Vapahtajani, jos kerran Raamattu on totta, voin säilyttää rauhallisuuteni kaikissa elämän myrskyissä ja luottaa Jumalaan:

Kaiken armon Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa. Vähän aikaa kärsittyänne hän itse varustaa, voimistaa, vahvistaa ja lujittaa teidät. 1.Piet.5:10.

eSiru