Minä tahdon tuntea Kristuksen ja hänen ylösnousemisensa voiman ja tulla hänen kaltaisekseen osallistumalla hänen kärsimyksiinsä ja kuolemaansa. Fil.3:10.
Siinäpä on pähkinänkuoressa kristillisen uskon ydin. Jotkut haluavat vain siunauksia, menestystä, terveyttä, rahaa, vaikutusvaltaa ja joskus sitten pääsyn taivaaseen. On suuri siunaus käsittää, kuinka olennainen tekijä risti kaikessa on – se Jeesuksen risti, joka on todellinen tänä päivänä ja painaa minun hartioitani (ja sinun hartioitasi) juuri nyt. Ei ole mitään suurempaa armoa kuin ”osallistuminen Kristuksen kärsimyksiin”.
Jos risti häipyy elämästämme ja seurakuntamme elämästä ja se on korkeintaan kliseinen kuva seinällä, alttaritaulu tai ristin muotoinen valomainos rukoushuoneen julkisivun koristeena, olemme menettäneet jotakin olennaista uskostamme. Mutta valitettavasti kehitys on mennyt huonoon suuntaan ja tämä ulkonainen prameus on saanut niskalenkin sisäisestä kypsyydestä – Kristuksen tosi tuntemisesta. Aivan huomaamatta on ensirakkaus hiipunut ja tilalle tullut uskonnollinen viihde. Kaiken tämän kruunaa aikamme uskonnollisen eliitin räikeä itsekorostus, jossa ei enää risti ole kenenkään kerskauksena, vaan raha ja valta ja komeat salit, joissa hiottua näytelmää pyöritetään pastoreiden omaksi hyödyksi.
Harva edes huomaa, kuinka kauas olemme ajautuneet aidosta uskosta ja Jumalan voimasta. Mutta on selvää – ja haluan rohkaista sinua, hyvä lukijani – että aina on mahdollisuus uudistua, aina on mahdollisuus palata alkuperäiseen uskoon, aina on tarjolla elävä Jumalan sana, aina on Pyhän Hengen tuore voitelu ulottuvillamme, aina on parannuksen tie auki, aina on rukouksen ovi selällään. Jumalan armoa ei ole vielä otettu pois, vaan vielä tänäänkin on armon päivä:
Jumala on asettanut uuden määräpäivän, ”tämän päivän”. Hänhän on paljon myöhemmin Daavidin suulla lausunut edellä mainitut sanat: – Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne. Hepr.4:7.
Syntisen on helppo herätä synnin unesta verrattuna vanhaan uskovaan, joka on urautunut omaan uskoonsa ja tuudittanut itsensä turvallisuuden tunteeseen, jota ylläpitää oman seurakunnan tuttuus, rutiinirukoukset, hyväveli-systeemit, tunnustettu asema ja hyvä maine. Siinä kaikessa niin helposti Kristus itse ja hänen ristinsä katoaa näkyvistä. Sitten ollaan sokeiden seurassa ja samassa kuopassa toisten kanssa (Vrt.Matt.15:14). Ollaan omasta mielestä seurakunta, kun totuuden nimessä nähdään vain seuraunta… Mutta onneksi meillä on turvallinen perustus, kun: olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten pelastaja, varsinkin uskovien. 1.Tim.4:10.
Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme. Hepr.4:16.
