Oletko tullut äitiisi vai isääsi? Yksinkertainen ja helppo kysymys, mutta joskus vaikea vastata. Minä olen kyllä tullut isääni. Vanhempieni avioliitto oli määrätyllä tavalla vaikea ja huomaan, että minäkään en isäni tavoin oikein tule toimeen äitini kanssa.
Mutta tämä kahtiajako voidaan nostaa hengelliselle tasolle. Äidille on ominaista hoivan antaminen lapsille, sosiaalisuus ja tunteisiin perustuvien suhteiden ylläpito. Äidit antavat ehdoitta anteeksi mitä vaan, he edustavat armoa. Isälle on ominaista toimeentulon ja elatuksen hankkiminen, kurin ja järjestyksen pito, älyllinen ajattelu. Isät edustavat tietoa ja tavoitteita. Nämä ovat kummankin positiivisia ominaisuuksia.
Kielteisiä ominaisuuksia on äitien osalta juoruaminen, vehkeilevä juonien punominen toisten selän takana, oman sosiaalisen vahvuuden käyttäminen hiljaisempien alistamiseen ynnä muu vastaava. Naiset ottavat helposti parjauksen aseekseen, kun haluavat pilata vihamiestensä maineen. He ovat taipuvaisia olemaan kovin subjektiivisia. Kristillisen moraalin soveltamisessakin ilmenee puutteita, sillä äideillä voi olla taipumusta elää enemmän tunteidensa mukaan kuin Raamatun opetusten mukaan. Heidän kanssaan tarvitaan paljon ns. luullun ymmärtämistä. Niinpä seurakuntaäiti voi olla sekä hyvä ja hoivaava että paha ja sortava – kuinka päin ne tunteet kulloinkin sattuvat menemään.
Isät taas voivat olla kurinpidossaan liian ankaria. He eivät tarkoita pahaa, mutta he ovat vaan kovakouraisia. Isähahmoilla on objektiivisuuteen pyrkimisessään taipumusta luoda sääntöjä, kasvattaa opetuslapsia ja siksi viedä ihmisiä myös herkästi lain alle. Isät luovat seurakunnassa aina hierarkiaa, nostavat ihmisiä johtajiksi. He ovat organisoijia, mutta näin he tulevat luoneeksi rakenteita, jotka ovat omiaan antamaan avoimen valtakirjan myös sortamiseen ja kaikenlaiseen huonoon johtajuuteen. Isä-tyyppien moraali voi kyllä olla teoriassa oikeaa, mutta käytännössä on vaara, että teoista tulee karkeita ja kovakouraisia. Oikeassa olemisesta tulee kaiken yläpuolelle asetettu johtava periaate, oikeasta opista epäjumala. Isät voivat olla niin sotaisia kaiken hyvän puolesta, että rakkaus ja myötätunto katoavat – armo häipyy taka-alalle.
Nämä ovat tietysti karkeita luonnehdintoja, yleistyksiä, jotka eivät välttämättä pidä paikkaansa kenenkään kohdalla sellaisenaan. Mutta varmaa on, että voimme kehittää hyviä ominaisuuksiamme. Usein kuitenkin kasvua tapahtuu eniten silloin, kun kehitämme itseämme huonojen ominaisuuksiamme tähden, toisin sanoen tulemme tietoisiksi omista puutteistamme ja alamme varoa omia heikkouksiamme. Raamattu ei turhaan kehota, että Naisen tulee kuunnella opetusta (1.Tim.2:11). Samoin tulee naisten olla arvokkaita, eivätkä he saa puhua muista pahaa. 1.Tim.3:11. Ja isille se sanoo: Ja te isät, älkää herättäkö lapsissanne vihaa, vaan kasvattakaa ja ojentakaa heitä Herran tahdon mukaan. Ef.6:4. Tai: Isät, älkää aina moittiko lapsianne, etteivät he masentuisi. Kol.3:21.
Niinpä voimme rohkaista tänään toinen toisiamme menemään eteenpäin, kasvamaan Jumalan ihmisiksi, jotka ovat tietoisia omista vahvuuksistaan ja yhtä hyvin omista heikkouksistaan. Tulevaisuus on avoin ja katsomme eteenpäin. Kristuksen loputtoman armon tähden uskomme parempaan huomiseen. Emme ole vain armosta osallisia, olemme myös armon jakajia.
