Kuinka merkittävä voikaan olla yksi yksittäinen tapahtuma ihmisen elämässä. Niin oli Daavidin tapauksessa, kun Saul häntä leppymättä vainosi ja uhkasi hänen henkeään, kuten kerrotaan Raamatun luvussa 1.Sam.24.
Se ei ole ainoastaan historiallinen kertomus, vaan se tyypillisesti edustaa kahden ääripään kohtaamista, symboloiden sellaisia henkilöitä kuin Saul ja Daavid. Aivan kuin oli alussakin (Kain ja Abel), niin on oleva loppuun asti, kun ääripäät ovat jatkuvassa vihollisuudessa keskenään. Miksiköhän se, joka rehvastelee päätä pidempänä muita veljiä, ajaa aina jotakuta nuorta kloppia takaa? Tuonkaltainen kuninkaallinen persoona, joita ihmiset hännystelevät – tuollainen poliittinen ja uskonnollinen julkkis – ei kykene sietämään jonkun ilmeisen merkityksettömän ihmisen olemassaoloa, joka itse näkee itsensä pelkkänä kirppuna. Siitä kehittyy ajaton ja klassinen konflikti ja lopulta niitä, jotka ovat voideltuja, vaikkakin vähäpätöisen oloisia, tullaan häiritsemään ja vainoamaan noiden käsittämättömän halpamaisten ihmisten taholta, jotka eivät vaan voi sietää heidän olemassaoloaan! Jotenkin vaan on niin, että nämä nöyrät olennot eivät sovi samaan kuvaan heidän kanssaan, vaikka mitään loukkausta ei olisikaan nähtävissä. Sillä se, mikä saa loukattujen raivon kiehumaan, on se määrätynlainen yksinkertaisuus, jota toinen osapuoli tiedostamattaan tuo esiin Jumalan edustajana.
Se tietynlainen heikkous eli riippuvuus Jumalasta toimii vastakohtana sille, että toinen osapuoli on ammattimainen ja kyvykäs, ja siitä syntyy vastakkain asettelu. Mistä johtuikaan, että suuret kirkkokunnat, kuten protestantit ja katoliset, eivät kumpikaan voineet sietää anabaptistien olemassaoloa keskellään – nämähän kuitenkin halusivat vain elää rauhanomaisesti tässä vallitsevassa tilanteessa apostolisen uskon ja veljeyden saarekkeina? Minkälainen uhka he nyt olisivat voineet olla noille kahdelle suurelle mammutille, että heidän ei voitu antaa elää rauhassa? Heitä vainottiin, heitä ahdistettiin, heitä sidottiin yhteen selät vastakkain ja hukutettiin jokiin ja järviin, poltettiin roviolla tai heitettiin häpeällisesti tyrmään mätänemään. Miksi?
Eräässä mielessä saamme tämän kautta nähdä silmäyksen lopun ajan seurakunnan ahdinkoon, sillä sellainen on ollut todellisen seurakunnan ahdinko alusta alkaen. Vaikka niin paljon toitotetaankin ”Jumalan valtakunta nyt” ikään kuin seurakunta jo olisi sen ylivertaisessa ja voitollisessa asemassaan, voitollisuuden todellinen luonne jäänee vielä salaisuudeksi. Daniel kertoo meille pedosta, joka ”voitti [engl.väsytti] heidät ja piti heitä vallassaan” ja joka ”tuhoaa Korkeimman pyhiä” ja ”pyhät annetaan hänen armoilleen” (Dan.7:21,25). Ilmestyskirja kehittelee tätä salaisuutta vielä pitemmälle sanoen: ”Sille annettiin myös lupa käydä taisteluun pyhiä vastaan ja voittaa heidät” (Ilm.13:7). Kuinka mieltä hämmentävää ajatella, että Jumala sallii seurakunnan joutua tappiolle sielunvihollisen hankkeiden johdosta siinä mitassa, että se voittaa meidät! (jatkuu)
Art Katz
Art Katz (1929-2007) oli messiaaninen kristitty ja toimi sananjulistajana kotimaassaan Yhdysvalloissa ja maailmanlaajuisesti. Artikkeli on käännetty hänen nettijulkaisustaan Art Katz Ministries. Art Katz’in perintöä vaalii Ben Israel Fellowship. Julkaistu luvalla.