Toinen Kuningasten kirja kertoo profeetta Elisan elämästä Israelin kuningas Joramin hallitessa Samariassa. Elisa on mukana sotaretkellä Moabiin, jossa Joram joutuu vesivarojen loputtua paniikkiin ja syyttää heti Jumalaa lähestyvästä tappiosta (2.Kun.3:10). Tyypillinen epäuskon ilmaus – vaikeuksien kohdatessa Jumala on syyllinen!
Tätä uskon ja epäuskon kamppailua joudumme käymään mekin. Vaikka emme olekaan ehkä Joramin kaltaisia – toivottavasti ainakaan – uskomme joutuu usein koetukselle. Huomaamme hädän päivänä, että uskomme – niin vahvaksi luultu – haihtuu kuin löylyvesi kiukaalta.
Sotaretken aikana Elisankin teki mieli haihtua pois paikalta, koska ei pitänyt Ahabin ja Isebelin pojasta Joramista yhtään. Elisa nimitti häntä ”murhamiehen pojaksi” (2.Kun.6:32). Lopulta hän suostui etsimään Herran neuvoa, koska Juudan kuningas Josafat oli paikalla. Jumala antoi Elisalle neuvon ja sen neuvon perusteella armeija sai vettä. Virkistyneet sotilaat jaksoivat taistella voiton Moabista (2.Kun.3:24). Myöhemmin, kun Syyrian armeija alkoi hyökkäillä Israelin kimppuun, Elisa lähetti kuningas Joramille neuvoja ja paljasti aina Syyrian armeijan hyökkäyssuunnitelmat kuninkaalle. Sillä tavoin ne voitiin estää ennalta (2.Kun.6:8-10). Näin Jumala auttoi Israelia profeetan kautta.
Mutta taistelu kävi aina vain tuimemmaksi. Mekin saamme toisinaan kokea, että yhden taistelun voittaminen ei vielä merkitse sodan voittamista. Syyrialaiset tulivat aina uudestaan. Mutta yhä uudestaan Jumala antoi avun profeettansa kautta. Elisalla oli ns. ”viisauden ja ilmestyksen henki” ja hän näki yliluonnollisin silmin sellaista, mitä muut eivät nähneet. Kun Syyrian kuningas oivalsi, että Elisa oli päävihollinen, hän lähetti sotilaitaan vangitsemaan tämän. Kerrotaan:
Kun Jumalan miehen palvelija aamulla nousi ja meni ulos, kaupungin ympärillä oli kaikkialla sotilaita, hevosia ja vaunuja. Palvelija sanoi Elisalle: ”Voi, herrani! Mitä me nyt teemme?” ”Älä pelkää”, Elisa vastasi, ”meillä on puolellamme enemmän väkeä kuin heillä.” Hän rukoili Herraa ja sanoi: ”Herra, avaa hänen silmänsä, jotta hän näkisi.” Herra avasi palvelijan silmät, ja hän näki, että vuori Elisan ympärillä oli tulisia hevosia ja vaunuja täynnään. 2.Kun.6:15-17.
Sitten Elisa sokaisi sotilaat ja johdatti heidät keskelle Samarian kaupunkia. Siellä heidät ruokittiin ja lähetettiin kotiin.
Tässä on hyvin kuvaava kertomus siitä, mitä merkitsee, jos meillä on yliluonnollista näkökykyä ja saamme ilmestystietoa Jumalalta. Profeetallisuuden henki ja uskon henki yhdessä mahdollistivat näitä ihmeitä. Sen sijaan pitäytyminen luonnolliseen näkökykyyn ja ihmisymmärrykseen, samoin kuin nojautuminen järjen päätelmiin epäuskossa, jättävät meidät tappioihin ja ahdinkoon.
Kuningas Salomo oli muutamaa sukupolvea aiemmin hallinnut Israelia ja varustanut valtionsa vahvoin sotavoimin. Siihen aikaan se merkitsi, että Salomolla oli varuskuntia ympäri maata – yksi suuri varuskunta myös Samarian kaupungissa – ja hänellä oli tuhansia hevosia ja vaunuja. Sotavaunut olivat hevosineen siihen aikaan huippuaseita – sen aikaiset panssarijoukot – ja niitä käyttävät soturit Israelin sotavoimien valiojoukkoa. Kun kuningas ajoi vaunuissa rintamalle, hän sai parhaat hevoset, parhaat vaunut ja parhaat soturit saattajikseen. Niinpä sotilaan uran huippu oli varmasti se, jos sai ajaa kuninkaan ”tulenjohtovaunussa” ja taistella kuninkaan vierellä. Tätä korkea-arvoisen adjutantin virkaa kuvataan vähän arvoituksellisilla sanoilla: ”vaunusoturi, jonka käsivarteen kuningas nojasi” (2.Kun.7:2 KR33).
Kun Syyrian sotavoimat sitten seuraavan kerran tulivat tulvan lailla Israelin kimppuun, Samaria joutui piiritykseen. Samarian piiritys kuvaa meille tiettyjä hengellisiä lainalaisuuksia eli sitä, mikä merkitys on ihmisvoimalla (armeija ja sen hyvin koulutetut sotilaat) ja mikä merkitys on Jumalan voimalla (joka toimii silloinkin, kun usko on heikkoa). Näemme, mitä tarkoittaa Raamatun opetus Juuri heikkona olen voimakas (2.Kor.12:10).
(jatkuu)