Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä. 2.Kor.12:10 KR38.
Uskonelämä on täynnä paradokseja, kuten ”ollessani heikko, olen väkevä”. Hengellinen ihminen ymmärtää näitä paradokseja vaikeuksitta, mutta myös järjellä voi niitä jonkin verran ymmärtää. Esimerkiksi, jos haluan oppia jotakin uutta, minun täytyy ensin myöntää, että en vielä ole täysinoppinut. Pitää olla nöyrä ja tietoinen omasta heikkoudestaan, jotta voi kasvaa, kypsyä ja vahvistua.
Niinpä Jumala vie meitä heikkouteen eri tavoin, jotta pääsisimme ”kasvamaan ja vahvistumaan”. Jumalan henki on minulle korostanut viime aikoina, että on osattava myöntää oma vajavaisuutensa, mihinkään itsetyytyväisyyteen ei ole varaa, jos aikoo mennä eteenpäin. Jumala voi antaa minulle hengellistä kasvua ja ”pääsyn seuraavalle tasolle” vain, jos olen riittävän nöyrä ja tietoinen omasta puutteellisuudestani. En saa jäädä laakereille lepäämään. En saa olla liian tyytyväinen saavutetusta tasosta.
Jumala on Luoja. Se tarkoittaa, että hän on luova koko ajan. Jos haluan elää Jumalan elämää, minunkin on löydettävä uutta ja tuoretta sisältöä elämääni. En voi etsiä sitä ulkonaisista asioista, vaan minun täytyy etsiä sisäisiä lähteitä, niitä eläviä vesiä, jotka kumpuavat häviämättömän elämän voimasta – Ylimmäisen pappimme Kristuksen ehtymättömästä ylösnousemuselämästä.
Jos sinulla on jano Jumalan puoleen, hyvä. Jos tunnet itsesi puutteelliseksi, hyvä. Jos tunnet heikkoutta, hyvä. Sillä heikot, hengessään köyhät ja janoavat ravitaan. Sana lupaa sen: Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan. Matt.5:6.
