Sanotaan elämän tarkoituksesta mitä tahansa, uskovalle on Kristuksen tunteminen aina keskeinen asia. Jos emme opi tuntemaan Herraamme ja Mestariamme henkilökohtaisesti, mitä hyötyä on ulkoläksynä luetusta uskontunnustuksesta? Kun annamme elämämme Herralle, aloitamme tutustumisen Jeesukseen. Ensikosketus on usein niin vahva, että jäämme jotenkin sen lumoukseen. Meistä voi tulla sadan metrin juoksijoita, jotka kuulemme (luulemme kuulleemme) toisen laukauksen ja jäämme lähtötelineiden luo harjoittelemaan starttia yhä uudestaan. Eihän se ole tarkoitus, vaan tarkoitus on jatkaa juoksua – kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään (Ef.4:13 KR38).
Jeesus kulki edeltä sen tien, joka meidänkin on määrä kulkea, sillä hän kutsui meitä seuraamiseensa. Jotkut haluavat nähdä Jeesuksen vain Jumalan Poikana, ylösnousseena Kuninkaana, ja siksi he korostavat ihmeitä ja yliluonnollisia tekoja ja jopa välttelevät ristin sanomaa. Mutta Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti (Hepr.13:8). Se tarkoittaa, että hän on yhä myös ristin tien kulkija. Emme voi tuntea Kristusta, ellemme koe ristiä. Mitä runsaampina koemme osallisuuden Kristuksen kärsimyksiin, sitä läheisemmin tunnemme häntä. Siis jos sinua vainotaan, painetaan alas, vähätellään, pilkataan, lyödään ja syljetään, sitä parempi. Kristuksen kanssa joudumme kohtaamaan ihmisenä olemisen heikkouden. Raamattu sanoo sen näinkin:
Tehän kaipaatte todistetta siitä, että minussa puhuu Kristus. Hän ei ole teidän edessänne heikko, vaan näyttää voimansa teidän keskuudessanne. Hän oli heikko, kun hänet ristiinnaulittiin, mutta Jumalan voimasta hän elää. Mekin olemme heikkoja, koska olemme häneen liitettyjä, mutta yhdessä hänen kanssaan me elämme Jumalan voimasta, ja te saatte sen tuntea. 2.Kor.13:3-4.
Siis rohkeasti eteenpäin, heikkoudessa tai voimassa, Kristuksesta osallisina olemme osalliset Tosi Elämästä.
