Luurankoja kaapissa?

rohkaisuTiesitkö, että melkein kaikilla on? Monet ihmiset hautovat salaisuuksia, joita eivät uskalla tuoda päivänvaloon. He pelkäävät joutuvansa häpeään. Jotkut onnistuvat salaamaan jopa lapsensa olemassaolon. Heidän perheensä ei tiedä, että yksi sisaruksista asuu toisella paikkakunnalla. Tai perheen lapset eivät tiedä, että yksi heidän sisaruksistaan ei saanut syntyä, koska hänet abortoitiin. Jos tällaisia asioita salataan, mitä luulet, kuinka paljon varkauksia, rattijuopumuksia, pahoinpitelyitä ja muita rikoksia salataan?

Minulla ei ole paljon salattavaa, mutta jotkut vihaavat minua kyllä niin paljon, että keksivät milloin mitäkin ja ovat löytävinään luurankoja minunkin elämästäni. Erilaista satua kerrotaan hysteerisellä innolla. Voivoi. Hankkikoot oman elämän (ja omat luurankonsa, kun ne kerran niin kiinnostavat).

Niinpä haluan rohkaista sinua, jos olet joutunut tahtomattasi erilaisten valheellisten juorujen ja huhujen kohteeksi. Se vaan tuntuu kuuluvan elämään, varsinkin Jumalan lasten elämään. Ole rohkea, kulje oma tiesi sivuillesi vilkuilematta, ja säilytä puhdas omatunto. Ihmisten kateus on yleensä ensimmäinen syy, miksi he ryhtyvät parjaamaan. Mutta voimme säilyttää arvokkuutemme kaiken keskellä ja suhtautua asioihin tyynesti. Apostoli Pietari kehottaakin: Eläkää moitteettomasti pakanoiden keskellä, jotta he teitä pahantekijöiksi panetellessaan havaitsisivatkin hyvät tekonne ja ylistäisivät Jumalaa sinä päivänä, jona hän kohtaa heidät. 1.Piet.2:12.

eSiru