Kiittämättömyydestä

ra-tausta”Kiittämättömyys on maailman palkka” on vanha sanonta. Elämänkokemus todistaa tämän oikeaan osuneeksi lausunnoksi. Jokainen meistä on varmasti kohdannut kiittämättömyyttä ja joutunut kestämään sen tuomaa surua ja mielipahaa. Jeesuksen esimerkki osoittaa, että edes maailman paras ihminen ei välttynyt tältä kokemukselta ja mielipahalta. Oikeastaan asia menee päinvastoin: mitä parempi ihminen olet, sitä enemmän kohtaat kiittämättömyyttä. Mutta Jeesuksen esimerkki myös rohkaisee meitä ja neuvoo meitä kestävyyteen. Ajatelkaa häntä, joka kesti syntisten ankaran vastustuksen, jotta ette menettäisi rohkeuttanne ja antaisi periksi. Hepr.12:3. Kristus on kaiken sisukkuuden esikuva, hän on urhea kohdatessaan vaikeuksia, hän on laupias, anteeksiantavainen ja kärsivällinen meitä kiittämättömiä kohtaan. Hän näyttää esimerkkiä, kuinka voimme mennä eteenpäin oman kutsumuksemme tiellä, säilyttää rakastavan mielen ja palvelevan asenteen kaiken kiittämättömyydenkin keskellä.

Me saamme valtakunnan, joka ei järky. Olkaamme sen vuoksi kiitollisia, kiittäkäämme Jumalaa ja palvelkaamme häntä hänen tahtonsa mukaisesti, kunnioituksen ja pyhän pelon tuntein… Hepr.12:28.

eSiru