Elätkö käsijarru päällä?

vehnapeltoHengellinen kasvu on meistä epämääräinen asia emmekä oikein tunnista helposti mitään etappeja – välitavoitteita – hengellisen kasvun tiellä. Siksi jätämme koko asian mielestämme ja toivomme, että Jumala huolehtii hengellisestä kasvustamme.

Totta on, että kasvu pitää huolen itsestään. Maa tuottaa sadon aivan itsestään, ensin korren, sitten tähkän, sitten täydet jyvät tähkään. Mark.4:28. Mutta hengellinen kasvu on läsnä Raamatussa myös ohjeina ja kehotuksina. Jeesus opetti, kuinka usko kasvaa, jos sitä ei pidä koko ajan näytteillä (Matt 5). Pinnalliset ja pikaista hyötyä etsivät ihmiset eivät malta viettää aikaa Herran kasvojen edessä, he pyrkivät aina tekemään kaiken ihmisten nähden ja ihmiskunnian tähden. Siinä on tyypillinen uskon käsijarru. Pietari kehotti osoittamaan uskossa useita erilaisia asioita, jotka suoraan heijastavat hengellisen kasvun etenemistä (2.Piet.1:5-9). Hän toteaa lopuksi: Pyrkikää siis, veljet, yhä innokkaammin tekemään lujaksi kutsumuksenne ja valintanne. 2.Piet.1:10.

Älkäämme siis eläkö käsijarru päällä. Tyypillinen käsijarru: ”En anna Jumalalle rahaa, koska minulla on velkaa”. Toinen käsijarru: ”En anna Jumalalle aikaani, koska minulla on liian kiire”. Kolmas esimerkki: ”En jaksa rukoilla, kun Jumala ei koskaan vastaa”. Ja vielä: ”En malta nyt lukea Raamattua, kun teeveestä tulee niin jännä peli”. – Vapautetaan, ystävät, itsemme näistä käsijarruista ja mennään eteenpäin.

eSiru