Niinpä otin pienen kirjakäärön enkelin kädestä ja söin sen. Se maistui suussani makealta kuin hunaja, mutta vatsassani se poltteli.
Hesekiel jo sai niellä Jumalan sanaa, joka maistui kyllä suussa makealta kuin hunaja, mutta karvasteli vatsassa. Huomionarvoista kuitenkin, että Henki kehotti kolmesti profeettaa, että hän söisi kirjakäärön. Pelkkä lukeminen ei siis riittänyt, piti sulauttaa sana itseensä. Oli nieltävä kaikki, hyvät ja huonot sanat, lempeät ja kovat ajatukset. Ei voinut valikoida.
Meiltähän Jumalan sanan valikointi onnistuu. Syömme sitä kuin jäätelöä: nuolaisemme vähän päältä. Otamme uuden mannalapun, kunnes sopiva osuu kohdalle.
Myönnettävä on, että tässä rohkaisijan roolissa, jossa olen vapaaehtoisena ihmisiä kannustamassa, olen kehittynyt valikoivaksi Raamatun lukijaksi. Enhän voi rohkaista ihmisiä, ellen ajattele positiivisesti. Mutta voinhan minäkin rohkaista ihmisiä lukemaan Raamattua alusta loppuun, lukemaan perusteellisesti ja käymään läpi koko tekstin. Jossain vaiheessa se karvaampi osa alkaa väistämättä tuntua. Mutta samalla voi tehdä havainnon: Jumalan sana kuvaa karusti mutta oikein kaikkea elämän kokonaisuutta.
Jumalan sana on elävä ja voimakas. Se on terävämpi kuin molemmilta puolilta teroitettu miekka. Se lävistää tajunnan ja hengen, viiltää nivelet, halkaisee luut ja paljastaa salaisimmatkin aikeet ja ajatukset. Jumalalta ei pysy salassa mikään, vaan hän näkee kaiken paljaana. Hänelle me olemme tilivelvollisia.
Jumalan sanan ruokavalioon kuuluu siis hunajan lisäksi myös karvaan makuiset mausteet. Tasapainoinen menu on vähän kuin kiinalainen hapanimelä ruoka suuta polttavine yrtteineen.
Rohkaisen siis sinua lukemaan Raamattuasi niin kuin minäkin: en poimi peukalopaikkoja, en hypi yli tylsiä kohtia, en pompi sinne tänne, vaan etenen kuin juna jae jakeelta, luku luvulta – pyrkien ymmärtämään. Tai jos en ymmärrä, jätän hautumaan ja jatkan lukemista. Raamattu on kuitenkin annettu meille ruuaksi. On hyvä muistaa, että ruuansulatus ei tapahdu aivoissa, vaan vatsassa. Ihmisen koko hengellinen elämä saa ravintoa, kun sana sulaa sielumme syövereissä. Se antaa ravintoa ja tukee elämää, vaikka emme aina ymmärräkään miten.
Ja vielä: Poikani, paina varoitus mieleesi. Paljolla kirjojen tekemisellä ei ole loppua, ja alituinen tutkistelu väsyttää ruumiin.
Syödään sanaa kohtuullisesti ja samaan tapaan kuin ruokaakin. Kun olemme kylläisiä, voimme laskea kirjan pois ja laittaa kirjanmerkin siihen, mihin jäimme. On hyvä jatkaa siitä sitten huomenna. Raamatun lukeminen ei saa olla pakkotyötä, vaan virkistävä hetki arjen keskellä.
Ilm.10:10 UT2020, Hepr.4:12-13 UT2020, Saarn.12:12.
Copyright © 2024 Simo Papunen
