Pyydän Isää antamaan teille toisen rohkaisijan, joka on kanssanne ikuisesti. Hän on Totuuden Henki; maailma ei voi saada Henkeä, koska se ei näe eikä tunne häntä. Te tunnette hänet, koska hän pysyy luonanne ja on teissä.
Pyhä Henki on annettu meille puolustajaksi ja johdattajaksi, joka suhteessa meidän hengellisen elämämme moottoriksi. Hän on tullut johtajaksi, joka edustaa Kristusta itseään täällä maan päällä ja meidän sydämessämme, kun Kristus itse on taivaassa valtaistuimella.
Pyhä Henki on myös seurakunnan johtaja. Jos seurakuntaa johtaa joku ihminen, ei Jumalan todellisuus hallitse silloin seurakuntaa. Monet Jumalan ihmisetkin ovat haksahtaneet luulemaan, että he ovat ylimpiä seurakunnan johtohenkilöitä. Sitten he määräilevät ihmisiä ja käyttävät autoritääristä valtaa. Vastustaessaan Pyhän Hengen johtajuutta, he paatuvat tekemään kaikenlaista Jumalan työlle vahingollista. Olen nähnyt monia tilanteita, joissa joku johtajuudestaan hullaantunut henkilö on estänyt Jumalan lähettämiä ihmisiä suorittamasta sitä tehtävää, jonka ovat aidosti Pyhältä Hengeltä saaneet. Se on valtataistelua, jossa sokeat fariseukset kaappaavat vallan itselleen ja käyttävät varastettua valtaa. Seurakuntiin on syntynyt tällä tavoin monia näennäisjohtajia, jotka vain sammuttavat hengen liekkiä. Oikeanlainen johtaja voi olla vain sellainen henkilö, joka on kuuliainen Pyhälle Hengelle.
Tulemme nyt asian ytimeen: älä anna liikaa painoarvoa ihmisille, ihmisviisaudelle, ihmisten synnyttämille rakenteille, ihmisten näennäisjohtajuudelle. Kun sinä kaipaat ystävien tukea ja tuskailet, miksi et sitä saa, voit kääntyä pois ihmisistä ja sanoa itsellesi: Hän, joka vahvistaa minua, auttaa minua kestämään kaiken. Sinun ei tarvitse jäädä riippuvaiseksi ihmisistä. Kun katkaiset tämän napanuoran, sinä saat kytkeytyä Jumalan voimaan.
Kun käännyt pois ihmisjohtajasta, saat johtajaksesi Pyhän Hengen. Kun näkyvä todellisuus menettää arvonsa, näkymätön nousee ratkaisevaksi. Kun lakkaat ajattelemasta ihmisten tavalla, saat tilalle ylhäältä tulevaa viisautta. Kun ihmisen keinot on käytetty loppuun, voi tapahtua Jumalan ihmeitä. Annetaan siis Jumalalle tämä hengellisen elämän pelikenttä, väistytään me kentän laidalle.
Kutsun ihmisjohtajuutta joskus mielessäni ’pyhäkoulutason johtajuudeksi’. Pyhäkoulut ovat arvokkaita ja pyhäkoulun opettajia on liian vähän, mutta he auttavat meitä vain lapsuuden läpi – aikuisuudessa tarvitsemme Pyhän Hengen johtajuutta. Näen liikaa uskossa kauan olleita, jotka ajattelevat asioista pyhäkoulutasoisesti, liian keskinkertaisesti, liian opetetusti. Opettaahan Pyhä Henkikin, mutta hän opettaa kuin Jeesus, josta sanottiin: »Kukaan ihminen ei ole koskaan puhunut niin kuin hän.»
Minä olen tässä oppilaana muiden tavoin. Kipuilen aika ajoin, miksi en saa senjasen henkilön tukea tai senjasen yhteisön apua, mutta en huomaa, kuinka Jumala odottaa kääntymistäni – että käännyn hänen puoleensa ja olen riippuvainen yksin hänestä. Ja kiitän siitä, että hän tosiaan riittää. Hän yksin voi antaa meille kaiken, myös elintärkeät profeetalliset sanat.
Ei yhtäkään profetiaa ole annettu meille ihmisten tahdosta, vaan Pyhän Hengen johdattamat ihmiset ovat puhuneet sen, minkä ovat Jumalalta saaneet.
Joh.14:16-17 UT2020, Fil.4:13 UT2020, Joh.7:46 UT2020, 2.Piet.1:21 UT2020.
Copyright © 2024 Simo Papunen