Kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet temppelistä. Hän istui opettajien keskellä, kuunteli heitä ja teki heille kysymyksiä.
Kun Jeesus oli tullut 12 vuoden ikään, hän oli kasvanut sen verran, että kykeni jo osittain irrottautumaan vanhemmistaan. Samalla tavalla varhaisteinit käyttäytyvät nykyäänkin. He keksivät erilaisia tapoja irrottautua vanhempien holhouksesta ja nauttia vapaudestaan edes hetken.
Näemme siis Jeesuksen elämästä, minkälaista on hengellisesti 12-vuotiaan usko. Istutaan opettajien keskellä temppelissä ja kuunnellaan heitä. Sitten vähän leuhkitaan, että olemme päässeet pitkälle: ”Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?”
Tällaista uskoa näkee paljon. Joidenkin hengellinen kasvu pysähtyy tälle tasolle. Seurakunta ja sen opettajat ovat arvossa ylimpänä. Mutta kasvun ei ole tarkoitus pysähtyä tähän, vaan Jumala haluaa meidän kasvavan uskossamme oikeasti aikuisiksi. Se merkitsee uskon sisäistämistä niin että emme tarvitse enää holhousta. Pyhä Henki varmistaa ihmisen riippumattomuuden muiden ohjauksesta, mutta koska vanha luonto on sitkeä ja häiritsee hengellistä elämää, tarvitaan risti.
Ristin teologia voi olla oppi ja hengellisen ajattelun taso, mutta risti itsessään on koettava. Jeesuksen risti on suuri Jumalan lahja, mutta se on myös Jeesuksen seuraamista: Joka ei kanna ristiään ja kulje minun jäljessäni, ei voi olla minun opetuslapseni.
Osallisuus rististä saattaa tulla meille yllätyksenä, kun koemme kiusaamista koulussa tai työpaikalla. Risti voi tulla yllätyksenä seurakunnassa, kun ne opettajat, joita niin kunnioituksella kuuntelin, vetävätkin yhtäkkiä maton alta. Risti tuottaa elämääni epäoikeudenmukaisuutta ja kärsimystä. Jotta kasvaisin tässä ahjossa aikuiseksi, minun tulee seurata Herraa Jeesusta ja elää samalla aaltopituudella kuin hän. Jumalan sanasta näemme asioita, jotka antavat meille esimerkin, kuinka tulee kestää esimerkiksi pilkkaamista:
Häntä herjattiin, mutta hän ei vastannut herjauksella, hän kärsi, mutta ei uhkaillut, vaan uskoi itsensä oikeamielisen tuomarin haltuun.
Haasteellista, mutta ei mahdotonta. Pyhä Henki auttaa. Normaali reaktio on kuitenkin pyrkiä pois ristin alta ja paeta sitä. Voi kestää aikansa, että huomaamme ristin olevan sittenkin armoa. Kuten Pietari opettaa: Jos te sen sijaan kestätte silloin, kun joudutte kärsimään tehtyänne oikein, se on Jumalalta teille tulevaa armoa.
Tässä koulussa kasvamme aikuisiksi uskossamme. Tässä koulussa saamme oikeasti seurata Jeesusta eikä usko jää teoriaksi. Tässä koulussa opimme jotain sellaista, mitä ei opita ’temppelissä ylipappien keskellä’. Risti voi painaa ja se voi painaa meidät maahan asti. Mutta huomaamme myös, että Jumala antaa voimaa mennä läpi siitä pätsistä, johon olemme joutuneet. Jossain vaiheessa ristin kantamista voimme tajuta, että en ainoastaan kanna ristiä, vaan risti myös kantaa minua. Aikuisessa uskossa ovat ne elementit, jotka Pietari luettelee:
Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe, ja te riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.
Olkaamme siis määrätietoisia ja urhoollisia, kun joudumme siihen kasvuvaiheeseen, jota omakohtainen risti merkitsee. Ristin kärsimys on sielunvihollisen aiheuttamaa, mutta ristin kirkastunut ilo tulee Jumalalta. Ristin voima tulee Herralta, ristin armo nostaa meitä. Risti antaa meille lopulta siivet, joilla voimme nousta kotkan lailla korkeuksiin. Ristin kokemus syventää rakkauttamme Jeesukseen, joka uhrasi itsensä meidän puolestamme ja avasi meille tien Jumalan yhteyteen.
Hepr.12.2, Luuk.2:46, Luuk.2:49, Luuk.14:27, 1.Piet.2:23, 1.Piet.2:20, 1.Piet.1:8-9.
