Kun Jeesus oli Betaniassa aterialla spitaalia sairastaneen Simonin talossa, sinne tuli nainen, jolla oli alabasteripullossa aitoa, hyvin kallista nardusöljyä. Hän rikkoi pullon ja vuodatti öljyn Jeesuksen päähän.
Pullo oli suljettu niin että sen saisi auki vain rikkomalla kaulan. Mekin olemme eräänlaisia pulloja, joiden tulisi särkyä Jumalan tarkoitusperiä varten. Vasta sitten meissä asuva Pyhä Henki pääsee vaikuttamaan, kun olemme ensin peräti murtuneet. Jos kananmunaa ei käytetä leipomiseen tai ruoanlaittoon, se särkyy lopulta, kun kananpoika syntyy. Muistamme Gideonin sotilaat: heillä oli saviruukut ja niiden sisällä palavat soihdut. Kun he yön pimeimmällä hetkellä särkivät ruukkunsa, soihdut saivat kunnolla happea ja leimahtivat kirkkaaseen liekkiin. Vihollisen leirissä syntyi pakokauhu.
Joskus elämässä tapahtuu kipeitä asioita, joiden jälkeen keräilemme elämämme sirpaleita. On olemassa sellaista siunattua särkymistä, joka tuottaa Hengen voittoja ja saa aikaan Jumalan ihmeitä. Emme siis saa pelätä särkymistä. Mutta on myös sellaista särkymistä, jota Jumala ei ole tarkoittanut, vaan sielunvihollinen on rikkonut meitä. Silloin Jumalan Henki lohduttaa särkynyttä.
Hän parantaa ne, joiden mieli on murtunut, hän sitoo heidän haavansa.
Paavali sai myrskyssä kokea, että se laiva, jonka oli määrä viedä hänet meren yli, hajosi kappaleiksi. Jumala kuitenkin huolehti, että laivan kappaleet auttoivat laivassa purjehtineet ihmiset turvaan maihin.
Sotamiehet aikoivat silloin tappaa vangit, ettei kukaan pääsisi uimalla pakoon. Sadanpäällikkö kuitenkin esti heidän aikeensa, sillä hän halusi pelastaa Paavalin. Hän käski uimataitoisten hypätä ensimmäisinä mereen ja pyrkiä rantaan ja heidän perässään toisten, joko lankkujen varassa tai muilla laivan kappaleilla. Näin kaikki pääsivät onnellisesti maihin.
Meidän tulisi osata suhtautua elämän tuomiin koettelemuksiin sillä asenteella, että ne tuovat mukanaan siunauksia – syviä, mullistavia ja käänteentekeviä voittoja. Jotakin, mitä tasaisen rauhallinen elämä ei pystyisi saamaan aikaan. Meidän tulisi tiedostaa Jumalan ajattelutapa, kun hän muovaa meitä ja vie uskossa eteenpäin ja nostaa uusille tasoille. Hän haluaa tyhjentää meidät omasta pätevyydestämme ja näyttää meille, miten heikkoja olemme omassa voimassamme. Hän särkee jotakin meille arvokasta ja osoittaa, että sirpaleittemme keskellä tarvitsemme Jumalaa. Hän katsoo meitä armollisesti, tulee lähelle ja osoittaa meille rakkautensa.
Köyhää minä katson, köyhää, hengeltään särkynyttä, sanani alla arkaa.
Kerran taivaassa saamme kokea täydellisen lohdutuksen kaikista elämämme kipeistä asioista. Saamme luottaa, että Jumalan lupaukset ovat ’niin ja aamen’ myös tässä asiassa:
Karitsa, joka on valtaistuimen edessä, kaitsee heitä ja vie heidät elämän veden lähteille, ja Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet.
Ps.51:19, Mark.14:3, (Tuom.7:19-21), Ps.147:3, Ap.t.27:42-44, Jes.66.2, Ilm.7:17.
