Aseenkantaja vastasi hänelle: ”Tee kuten hyväksi näet. Jatka vain eteenpäin, minä seuraan sinua, minne menetkin.”
Jonatan halusi hyökätä filistealaisia vastaan ja kävi tätä neuvottelua aseenkantajansa kanssa. Sodankäynti on kovasti muuttunut ajan saatossa, mutta hengellinen sodankäynti ei niinkään. Meidän tulisi luovuttaa sodanjohto Pyhälle Hengelle ja olla hänen aseenkantajiaan. Kun Jumalan henki auttaa meitä ja työntää edeltämme vihollisen sotavoimia, me voimme tehdä oman osuutemme.
Jonatanin edetessä filistealaiset kaatuivat maahan, ja hänen jäljessään tuleva aseenkantaja pisti heidät kuoliaaksi.
Näimme tällaista tapahtuvan hengellisessä sodassa, kun Niilo Ylivainio toimi herätyskokouksessa. Pyhä Henki oli paikalla, vaikkakin näkymättömänä, ja Niilo toimi aseenkantajana. Niilo käytti hengen miekkaa ja eliminoi vihollisen voimia, kun Pyhä Henki oli ensin lamaannuttanut heidät. Pyhä Henki teki sitä, mitä Jeesus suositteli tehtäväksi.
Eihän kukaan voi tunkeutua väkevän miehen taloon ja ryöstää hänen tavaroitaan, ellei ensin sido häntä. Vasta sitten hän voi ryöstää talon ja tavarat.
Osaammeko me toimia saman mallin mukaan? Annammeko Pyhälle Hengelle johtajan aseman vai haluammeko itse olla johtajia ja pyydämmekö Pyhää Henkeä sitten hoitelemaan jälkityöt? En epäile, ettei Suomen Siionista löytyisi oikeaa asennetta, mutta ihmeet ja merkit eivät ole kovin yleisiä nykyään. Epäuskon ilmapiiri vallitsee.
Voimme osaltamme vaikuttaa, että epäusko väistyy ja uskon henki valtaa seurakunnan. Usko on aitoa ja todellista, kun se perustuu Jumalan sanaan. Usko ei ole välttämättä toimivaa ennen kuin on syntynyt luottamus Jumalan ja meidän välillemme, että sana on ”niin ja aamen”. Usko syntyy sananjulistuksen yhteydessä, kun sitä täynnä varmuutta julistetaan: evankeliumi ei tullut teidän luoksenne vain sanoina vaan myös Pyhän Hengen voimana, kun me täynnä varmuutta sitä julistimme.
Etsitään sitä järkähtämätöntä uskoa, joka liikuttaa Jumalan kättä.
2.Kor.6:6-7, 1.Sam.14:7, 1.Sam.14:13, Mark.3:27, (Matt.13:58), 1.Tess.1:5.
