Kun olin aivan pieni, olin yleisönä ’herätyskokouksessa’, jossa saarnasi isoveljeni. Hän oli ehkä kuusivuotias. Hän nousi tuolin päälle ja kailotti: ”Tehkää parannus, te syntiset!”
Lapset matkivat kaikkea aikuisten juttuja. Meidän pirtissä pidettiin hengellisiä kokouksia ja siitä veljeni sai inspiraatiota esityksiinsä. Lapset leikkivät kaikenlaista, leikkimökissä voi leikkiä vaikka kotia ja perhettä. Joskus olen huomannut, että meillä on tarve vielä aikuisina leikkiä.
Onko tavallista, että leikitään seurakuntaa? Minusta tuntuu, että uskonelämämme sisältää turhan paljon sellaista roolipeliä ja oikean uskon leikkimistä, jossa ei vielä ole tosi kysymyksessä. Kirkot ja herätysliikkeet tarjoavat tähän leikkimiseen inspiraatiota ja ovat jopa tyytyväisiä, kun kansa kiltisti leikkii heidän leikkejään.
On hyvä kokea elämässään sellaisia vaiheita, jolloin on tosi kysymyksessä. Niitä laaksonpohjia, niitä kriisejä, joiden keskellä on tarve huutaa Jumalan puoleen. Sellaiset kriisit puhdistavat sisäistä maailmaamme. Ne kasvattavat meitä kohti aikuisuutta. Paavali sanoo:
Niin kauan kuin olimme alaikäisiä, olimme maailman alkuvoimien orjia.
Lapsen kaltaisuus voi olla hyvekin (puhtaus, vilpittömyys, herkkyys, avoimuus, luottavaisuus), mutta jos jäämme uskossamme lapsiksi, menemme helposti mukaan vallanhimoon, kilpailuhenkeen, ihmiskunnian tavoitteluun – mitä ne maailman alkuvoimat olivatkaan? Sorrumme helposti vihapuheisiin, toisten kampittamiseen ja muuhun, missä luonnollisen ihmisen tarpeet määräävät. Tarvitsemme Hengen ominaisuuksia ja niissä harjaantumista, jota myös aikuisuudeksi kutsutaan.
Kielen alueella koemme suuria haasteita. Tarvitsemme kasvua ja uskon harjoitusta, että puheemme voisivat olla rakentavia ja suullamme voisimme rohkaista muita eikä painaa alas. Uskon aikuinen muoto näkyy ja kuuluu siellä, missä kielemme on kurissa ja Henki hallitsee sanottavaa. Jumala on siitä luvannut meille palkinnon:
Tarkoitan tätä: niin kauan kuin perillinen on alaikäinen, hän ei mitenkään eroa orjasta vaikka onkin kaiken omistaja. Hän on huoltajien ja holhoojien alainen isänsä asettamaan määräaikaan asti.
Palkinto on siinä, että saamme vihdoin omistaa sen, mitä Jumala on luvannut meidän omaisuudeksemme. Saamme taivaallista pääomaa käyttöömme. Aikuisuuden tavoitteleminen on lopultakin vaivan arvoista.
1.Kor.13:11, Gal.4:3, Gal.4:1-2.
