Tulenkestävä

Pitäkää mielenne valppaana ja valvokaa. Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä.

Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun kanssasi, kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa, kun astut tulen lävitse, sinä et pala eikä liekki sinua polta.

Sadrak, Mesak ja Abed-Nego joutuivat maksamaan uskostaan hinnan, kun he eivät suostuneet kumartamaan kultaista kuvapatsasta. Heillä oli usko, joka ei murtunut vastustuksen edessä. Nämä kolme miestä olivat vakaumuksellisia ja olivat valmiita kuolemaankin vakaumuksensa puolesta. He saivat kokea ihmeen:

Satraapit, käskynhaltijat, maaherrat ja kuninkaan hovimiehet kerääntyivät paikalle katsomaan miehiä ja havaitsivat, että tuli ei ollut pystynyt heihin: heidän partansa ja hiuksensa eivät olleet kärventyneet, heidän vaatteensa eivät olleet lainkaan vahingoittuneet, eikä heistä edes lähtenyt savun hajua. 

Kuinka vahva sinun vakaumuksesi on? Oletko valmis seuraamaan Jeesusta uskon tiellä, kun helvetin voimat yrittävät horjuttaa sinua?

Sinähän olet säilyttänyt hyvän omantunnon, vaikka vastustajasi ovat kaivaneet esiin luurankoja sinun kaapistasi. Sinä tiedät, että olet saanut syntisi anteeksi ja ennen uskoon tuloasi tapahtuneilla asioilla ei ole sitä merkitystä, jota vastustajat yrittävät esittää.

Sinä olet joutunut kokemaan häväistystä, kun vastustajasi levittävät sinusta perättömiä puheita. Keksittyjä tarinoita, suoranaisia valheita he puhuvat. He levittävät yksityisyyttäsi loukkaavia tietoja – joitain tosiakin – eivätkä ymmärrä, että sellainen on rikoslaissa määritelty rikokseksi – onhan heidän tarkoituksensa vain mustamaalata sinua ja pilata maineesi. He ovat avanneet kaikki padot ja yrittävät hukuttaa sinut pahojen puheiden alle, tukehduttaa parjauksen ja pahanpuhumisen keinoin. Heiltä et saa myötätuntoa vaan armotonta kohtelua. Heitä ohjaa koston henki. He stalkkaavat elämääsi, urkkivat ja nuuskivat, josko löytäisivät siitä jotain moitittavaa. He ovat sielunvihollisen asialla.

Sinä saat kiittää Vapahtajaasi, ylistää taivaallista Tuomaria, joka on koko sydämellään puolellasi. Hän osoittaa sinut syyttömäksi. Hän lunastaa sinut lapsekseen. Lopultakin olet sitä, mitä olet aina uskonut – hänen morsiamensa!

Älä yhtään pelkää sitä, mitä joudut kärsimään. Saatana on sulkeva muutamia teistä vankeuteen, jotta teitä koeteltaisiin, ja te joudutte ahdinkoon kymmeneksi päiväksi. Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle voitonseppeleeksi elämän.

1.Piet.5:8, Jes.43:2, Dan.3:27, Ilm.2:10.