Haluan sanoa, että Jumalan silmissä me olemme viljaa, jota hän pui. Älä siis ihmettele, jos sinua leikataan. Sinua voidaan kipeästi irrottaa tästä maasta ja maailmasta ja kaikesta näkyvästä, johon olen kasvanut kiinni. Sitten joudut auringon paahteeseen, jossa sinulla on koko ajan syvä sisäinen jano. Sinut jätetään siihen, missä olet, kuin hylättynä kuolemaan – auringon ja tuulen armoille. Kohta huomaat, että et ole vihanta vaan enimmäkseen kuivaa olkea – mikä häpeä.
Mutta kaiken tuskan jälkeen sinua voidaan vielä lyödä maahan. Sinun ylitsesi kävellään, ajetaan oikein jyrällä. Sinä luulit, että sinulla on ystäviä ympärilläsi, mutta ei – he irtautuvat sinusta ja ajelehtivat kauas. Sinä et saa enää mitään turvaa ystävistäsi – toisista jyvistä. Ennen niin rakkaat sisaret ja veljet, jotka olivat toisissaan kiinni kuin jyvät tähkässä, ajautuvat yhtäkkiä irralleen ja kauaksi toisistaan. Heistä ei ole sinulle nyt mitään tukea. Seurakunta-sanakin tuntuu kliseeltä. Sinä vain kierit maassa, sinua pompotetaan ja hakataan. Sinä pidit erityistä huolta aina välkkyvästä vihneestäsi, joka kurottui korkealle tuuleen ja aurinkoon, ja luulit, että se oli sinun persoonasi paras osa. Nyt se on katkaistu sinusta irti ja sinä olet pelkkä nolla. Sinussa ei ole mitään välkkyvää enää. Luulit, että sinulla olisi jokin ihmisarvo, mutta ei sinulla ole mitään arvoa.
Sinun pitää ymmärtää näissä elämän koetuksissa, että sinua puidaan ja se kaikki on tarpeellista. Ehkä et ymmärrä sitä, mutta sadonkorjaajalle kaikki tämä on järkeenkäypää ja suunnitelmallista ja tähtää hyvään tulokseen.
Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella. Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän, niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän.
Sitten kun sinua on tarpeeksi piesty ja sinusta on irrotettu kaikki se, mikä on mielestäsi osa sinun persoonallisuuttasi, sinut vielä survaistaan jonnekin pimeään, missä sinulla on kuumat ja tukalat oltavat. Sinun kuiva erämaasi muuttuu entistäkin kuivemmaksi! Sinä janoat sateita ja huudat vettä, mutta päinvastoin – sinussa on vielä liiaksi maailman kosteutta. Kaiken sen kosteuden pitää haihtua sinusta pois, jotta se mikä jää jäljelle, kelpaisi Jumalalle. Senkin lopun hän laittaa myllyynsä rikki jauhettavaksi…
Niin, emme ymmärrä Jumalan tapoja toimia. Mutta tämän vertauksen kautta me ymmärrämme, että kaikella on tarkoituksensa. Kaikella lyömisellä ja raastamisella, kaikella jyräämisellä ja ylikävelemisellä on tarkoitus – myös erämaalla. Voimme luottaa Jumalaan, että hän tietää, mitä hän tekee. Kristus ei ollut vain rakennusmestari ja rakentamisen ammattilainen, hän on myös puimisen asiantuntija. Niinpä Pietari rohkaisee meitä:
Rakkaat ystävät, älkää oudoksuko sitä tulta ja hehkua, jossa teitä koetellaan, ikään kuin teille tapahtuisi jotakin outoa.
Voimme olla varmoja, että Jumala tietää meidän tuskamme ja osaa säätää ahjomme kuumuutta. Ei hän anna meille sellaista, mitä emme voisi kestää.
Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.
Raamattu vertaa uskovia vehnänjyviin. Nisu eli vehnä on tavallisimmista viljoista se, jonka puiminen on vaikeinta. Jyvän kuoriosa on siinä tiukasti kiinni jyvässä ja jyvät tiukasti kiinni lapakossaan. Niinpä jos mielimme olla vehnänjyviä Jumalan silmissä, meidän täytyy suostua kovakouraiseen käsittelyyn. Jauhatusvaiheessa jyvä rikotaan ja kuoret erotetaan jauhomassasta seulomalla.
Jos emme joudu siihen vaiheeseen, missä meitä lopullisesti rikotaan, joudumme käymään läpi kuoleman kuitenkin. Sillä Jumalan tarkoitus on, että elämän kierto jatkuu ja se merkitsee tätä:
Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.
On selvää, että jos olemme tulleet erilaisen puimisen ja seulomisen kautta Jumalan jyvälaariin, emme voi itse ohjailla elämäämme, vaan se on Suuren Viljelijän kädessä. Hän on se isäntä, joka palkkaa työmiehet pellollensa ja määrää, mitä siellä tehdään. Hän on se, joka lähettää sirppinsä leikkaamaan ja hän on se, joka lähettää sadonkorjaajat liikkeelle ja korjaa sadon. Hän on se, joka pui viljansa ja puhdistaa puimatantereensa. Häntä varten on kaikki ja hän määrää kaikesta. Me olemme vain pieniä jyviä hänen kämmenellään.
Silti Jumalan kädessä on turvallista olla. Silloinkin, kun en ymmärrä. (Luvusta Puiminen Simon kirjasta Kylvö ja korjuu)
Joh.4:35, Jes.55:8-11, 1.Piet.4:12, 1.Kor.10:13, Joh.12:24.
