Raamattua mainostetaan uskon oppikirjana – minäkin saatan tehdä niin – mutta eihän kaikki Raamatun teksti ole sellaisenaan kristillisen uskon oppimateriaalia. Lukijan pitää osata erottaa vanha ja uusi liitto – mikä on yleensä ylivoimaista monille, varsinkin vasta-alkajille – ja lukijan pitäisi osata tulkita erilaisia Raamatun tekstejä oikein, jotta ne toimisivat kristinuskon opetusmateriaalina. Näemme monilla tahoilla kummallista horjumista siinä, mikä on oleellista. Jos oleellista on Kristuksen persoona ja hänen edustamansa pelastussuunnitelma – evankeliumi – niin silloinhan suuri osa kaikesta uskonnollisuudesta, jota kristillisyytenä tarjoillaan, on hataraa ja tunnepohjaista uskon teatteria, tunteiden nostatusta, turvallisuuden tunteisiin tuudittamista, eräänlaista tuutulaulua – jos ei sitten uskonkiihkoilua. Tiedän erään pastorin keskittyneen oppimaan Jeesuksen persoonasta enemmän ja siksi hän luki pitkän aikaa pelkästään evankeliumitekstejä. Ei huono ajatus.
Mutta jopa vanhat uskovat, henkilöt jotka ovat tehneet Jumalan valtakunnan työtä, saattavat harhautua rakentamaan jotakin omaa lahkoaan, joka perustuu lain määräyksiin ja sääntöihin. Kaikki tämä siitä huolimatta, että Paavali sanoo: Vasta jos alan uudelleen rakentaa sitä minkä olen hajottanut, osoitan olevani lainrikkoja. Eräs messiaaninen juutalainen alkoi kehittää uskonoppia, jossa luotiin eräänlainen uuden liiton perustuslaki. Hän sai luonnollisesti osakseen kritiikkiä tästä ja joutui myöntämään. ettei hän oikeastaan ollut kristitty (vaan juutalainen).
Meidän tulee siis pysyä kiinni evankeliumissa. On syytä ymmärtää, mitä lahjavanhurskaus on, eikä harhailla minnekään omavanhurskauden sivupoluille. Jotta säilytämme mielemme kirkkaana ja pysymme terveen uskon kartalla, meidän tulee pysytellä lähellä Kristusta, koska hän on kaiken origo – keskipiste, josta kaikki mitataan, aurinko, josta valo säteilee ympäristöön.
Niinpä luemme ahkerasti Raamattua ja evankeliumikirjoja, mutta uskon oppikirjoiksi suosittelen näitä kolmea: Paavalin kirje roomalaisille, Galatalaiskirje ja Efesolaiskirje. Jos luemme niitä, emme eksy, emme kauas ainakaan. Tietysti on hyvä lukea muutakin, mutta vasta kun käsitys lahjavanhurskaudesta on iskostunut riittävästi sydämeen. Noissa kolmessa kirjeessä on kristillisen uskon ydin tuotu tiivistetyssä muodossa esiin. Niissä on myös käytännön ohjeita kristillistä elämää varten. Lopultahan usko punnitaan käytännön elämässä. Usko on todellista ja aitoa vain eletyn elämän keskellä, jokapäiväisen arjen sisään sovellettuna. Usko, joka keskittyy sunnuntain viettoon, on yleinen vinosuuntaus.
Me ihmiset olemme erilaisia ja Uuden testamentin henkilöistä nostaisin esiin Paavalin ja Maria Magdaleenan. He olivat molemmat palavassa uskossa, mutta heidän uskonsa oli erilaista. Paavalin usko oli enemmän ’oikein ajattelua’, Magdalan Marian usko oli ’oikein rakastamista’. Paavalin uskoa hallitsivat suuret ajatukset, Maria Magdaleenan uskoa hallitsivat suuret tunteet. Emme torju kumpaakaan, mutta valitsemme yleensä oman persoonallisuutemme mukaisesti omaan uskoomme aineksia enemmän toiselta kuin toiselta. On hyvä oppia tuntemaan Kristusta, sillä samalla opimme tuntemaan itseämme. Uskomme kasvaessa omat piirteemme tulevat esiin ja lopulta löydämme myös oman kutsumuksemme. Näin terve usko, joka kasvaa, tuottaa meissä sen elämäntyön, jonka Jumala on suunnitellut meitä itse kutakin varten.
Voimme yhtyä tähän Paavalin rukoukseen, jossa hän korostaa vaihteeksi rakkauden merkitystä: Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne. Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja. Silloin te kykenette yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittämään kaiken leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden, ja voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon. Niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät.
Ef.6:19, Gal.2:18, Ef.3:16-19.
