Unissakävelyyn voi olla monia syitä, yksi on väsymys. Minäkin kerran avioliittoni alkuaikoina nukahdin illalla ja herättyäni katsoin kelloa. Näytti olevan aamutoimien ja töihin lähdön aika. Niinpä aloin pukeutua. Vaimoni katseli hetken aikaa touhuani ja sanoi sitten: ”Nyt on kyllä vielä ilta”.
Havahduin hereille. Tajusin, että töihin lähtöni oli unissakävelyä. En muista aiemmin kokeneeni sellaista, ei ollut mitenkään minulle tavallista. En kai ole myöhemminkään silmät auki nukkunut. Eräästä Papusen rengistä kerrottiin, että hänellä oli kova koti-ikävä ja niinpä hän eräänä kesäyönä lähti talsimaan kotiin, joka sijaitsi noin peninkulman päässä. Hän heräsi vasta kotinurkilla ja tajusi kävelleensä unissaan.
Unissakävelyä voi kai verrata siihen, kun lentokone lentää autopilotin avulla. Ihmisellä autonominen hermosto tuottaa itsenäistä toimintaa ja ihminen ei itse tiedosta täysin, mitä tapahtuu.
Otin tämän puheeksi, koska meillä on taipumusta käyttää autopilotin kaltaista ohjausta etenkin hengellisessä elämässä. Olemme puoliksi hereillä, kuljemme silmät auki, mutta nukumme silti. Jokin muu ohjaa tekemisiämme, ehkä perinne, ehkä kirkko(kunta), ehkä tottumus, ehkä joku toinen ihminen. Ehkä uskonnosta on vain ajan myötä kehittynyt raide, jonka kiskoja pitkin kaikki elämä etenee: on kaste, on rippikoulu, on häät ja hautajaiset. On muistolauseet, on uskontunnustus, on sakramentit, on virrenveisuu, on urut ja kirkonkellot.
Niin, kukapa haluaisi kristillisen uskon ilmauksia moittia – täytyyhän niiden saada olla paikallaan? Äitini aikoinaan erosi kirkosta ja moitti kovasti luterilaista kirkkoa, leipäpappeja ja muotomenoja. Sitten toinen systeemi nielaisi hänet, joka toteutti samat totutut muotomenot vähän eri tavalla.
Kun etsimme todellista vapautta uskossamme, joudumme kohtaamaan sisäisen kasvun välttämättömyyden. Jos emme itse kasva, turha odottaa kasvua kirkoilta, uudistumista seurakunnilta tai mitään, mikä ulkoapäin meitä muovaisi. Jos emme kasva hengellisesti, emme pääse ulos noidankehästä, mikäli kierrämme aina vaan samaa vuorta. Olisi aidosti herättävä unissakävelijän horroksesta.
Jokainen unissakävelijä tarvitsee herättäjän. Nopein herääminen tapahtuu, kun joku toinen nykäisee hihasta, joku lähimmäinen pysäyttää. Tarvitaan se ratkaiseva puheenvuoro, joka ravistelee hereille. Paavali ravisteli efesolaisia:
Sen vuoksi sanotaankin: – Herää, sinä joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus on sinua valaiseva! Katsokaa siis tarkoin, miten elätte: älkää eläkö tyhmien tavoin, vaan niin kuin viisaat.
Ps.108:3, (5.Moos.2:3), Ef.5:14-15.
