Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen. Ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi, toimittaaksenne hengellisiä uhreja, jotka ovat Jumalalle otollisia Jeesuksen Kristuksen tähden.
Helluntailaisten piirissä ja kaiketi vapaissa suunnissa yleensäkin puhutaan uhrista, kun kerätään kolehti. Rahan antaminen Jumalan valtakunnan työlle katsotaan uhriksi. Siinä on vedetty suora yhteys vanhan liiton uhrikäytäntöön, vaikka uuden liiton kansan pitäisi luottaa enemmän Jeesuksen uhriin kuin omiin uhrauksiin. Ja onko se mikään uhraus, jos antaa muutaman kympin kolehtiin?
Mutta ”uhri”-sanaa käytti myös Paavali, kun hän antoi seuraavan kehotuksen roomalaisille: Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla.
Koko elämä! Tämä kuulostaa jo joltakin, jota voi nimittää uhriksi. Luonnollinen ihminen kun elää itseään varten, hän ei ikinä maailmassa antaisi itseään uhriksi. Vain hengellinen ihminen voi sen tehdä. Hänkin voi sen tehdä vain Pyhän Hengen innoituksesta ja johdatuksesta, kun on kasvanut siihen ikään, että on valmis. Uhriksi on kenenkään turha kuvitella pääsevänsä omasta voimasta, omasta tahdosta ja päättäväisyydestä – se on lopulta armoa, jos niin tapahtuu. Mutta kuten Paavalin kehotus antaa ymmärtää, siihen liittyy myös tietoinen antautuminen uhriksi.
Uhrin kaava on yksinkertainen. Jeesus ilmaisi sen näin: Joka yrittää turvata elämänsä, kadottaa sen, mutta joka sen kadottaa, on pelastava sen omakseen. Se on uuden liiton salaisuus, tärkeä avaintekijä, joka kiteytyy myös yhdeksi sanaksi – risti. Jumalan henki toteuttaa sitä myös sinussa, ethän itse osaisi suunnitella mitään elämää, joka kehittyisi hengellistä hedelmää kantavaksi ristin tieksi. Päättelemme siis, että se on Jumalan käsi elämässäsi, joka vie sinut minne et tahdo.
Tällä hengellisen kasvun tiellä tulee eteen hetkiä, jolloin voi valita mukavuusvyöhykkeen tai ristin tien. Jos valitsemme mukavuusvyöhykkeen, saamme luultavasti myöhemmin uuden tilaisuuden valita viisaammin. Jumalalla on omat suostuttelukeinonsa ja lopulta saatamme taipua ja sanoa: ”Tässä olen, Herra, lähetä minut!”
Olkaamme siis valmiita Jumalan käyttöön. Hänen palkintonsa on suuri, hänen tahtonsa paras, hänen sallimansa kärsimys vain väliaikaista: Tämä hetkellinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden.
Jer.10:23, 1.Piet.2:4-5, Room.12:1, Luuk.17:33, Joh.21:18, (Jes.6:8), 2.Kor.4:17.
