Mies istui kuuntelemassa Paavalin puhetta, kun Paavalin katse pysähtyi häneen. Paavali huomasi, että mies uskoi voivansa parantua.
Jos voisimme kokea saman tilanteen, huomaisimmeko, että kaverilla on uskoa paranemiseen? Näemmekö jonkun ilmeestä, onko hänellä uskoa – tai jalkaterän asennosta?
Pyhä Henki antaa sellaistakin näkökykyä tarpeen mukaan, luulisin. Mutta miten se usko ylipäätään syntyy? Joskus Raamatussa usko vaikuttaa syntyvän hetkessä, joskus taas uskon kehittyminen vaatii pitkän ajan. Lapsen usko on välittömästi toimivaa, mutta moni asia vaatii aikuisen uskoa. Usko voi vaatia tietyn hengellisen kasvun, määrätyn kypsymisvaiheen. Jeesus käyttää monia vertauksia, joissa sato kypsyy, vilja tulee korjuukuntoon, viinirypäleet poimitaan.
Lapsuuden kotini puutarhassa oli omenapuita ja minullakin ihan nimikkopuu. Siinähän oli parhaat omenat, selvä se. Mutta oli vaikea odottaa raakileiden kypsymistä. Heti piti maistaa, kun vähän raakile kasvoi kokoa. Eihän se ollut syötävää vielä pitkään aikaan, ripulin siitä vain sai. Syksymmällä, kun kypsimpiä omenia saattoi jo syödä, niissä oli usein matoja. Uskon laita on samoin: kasvulle on annettava aikaa ja vihollinen laittaa aina sormensa peliin.
Niinpä yritämme olla kärsivällisiä, emme heti heitä kirvestä kaivoon, jos jonkun usko ei toimi. Jos joku ei parane, jos jokin side ei katkea, jos elämänkumppania ei ilmaannu, jos uskoontulo kestää, jos herätys viipyy. Me pidämme mielessämme kasvun mahdollisuuden, uskon hitaan kypsymisen. Vahvistamme uskoa Jumalan sanalla ja rukoilemme tavoitteeseen pääsemistä. Tiedämme, että Jumala voi tehdä ihmeitä, hän ei ole kuuro eikä jätä meitä huomiotta, hän on uskollinen. Kun rukouksen malja on täynnä, kun kasvukausi on ohi, hän voi yllättäen antaa ihmeellisen vastauksen.
Totisesti: jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, te voisitte sanoa tälle vuorelle: ’Siirry täältä tuonne’, ja se siirtyisi. Mikään ei olisi teille mahdotonta.
Lopulta uskon on määrä ikään kuin kiteytyä pieneen siemeneen, joka kylvettäessä alkaa itää ja tuottaa uskon hedelmää. Jokainen pieni taimi, joka maasta ponnistaa valoon, on Jumalan ihme. Se on sitä luonnossakin, saati sitten hengellisessä elämässä.
Tarvitsemme vahvaa sisäistä Jumalan elämää, tervettä uskoa, joka kypsyttää sisällämme taivaallisia siemeniä. Jumalan elävä sana on aina sellaisen siemenen kantasoluna, mutta sana ei vielä sellaisenaan aina toimi, ei edes ääneen lausuttuna, vaan se vaatii ensin sanan vapauttamista muuttamaan meitä sisäisesti. Sanan pitäminen totena ei vielä merkitse ihmeen tapahtumista. Tarvitaan Kristuksen sana, sen kuuleminen, uskon kuuliaisuus Kristukselle. Jeesuksen seuraamisessa sana tuottaa hedelmää.
Tämän vuoksi emme pidä ihanteena sanan opettamista ulkolukuna ja opin korostamista. Tarvitaan sydämen sitoutuminen sanaan. Hyvä julistus tuo esiin sanan profeetalliset ulottuvuudet ja siitä syntyy elämyksiä, vahvoja tunteita, kiintymistä Kristukseen – ja toisiin uskoviin. Sellaisessa ilmapiirissä usko vahvistuu. Tässä hengellinen yhteisö – seurakunta – voi olla suureksi hyödyksi.
Lakkaamatta me kiitämme Jumalaa siitäkin, että kun julistimme teille Jumalan sanaa, te ette ottaneet sitä vastaan ihmisten sanana vaan sinä mitä se todella on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä uskovissa.
Luuk.8:15, Ap.t.14:9, Matt.17:20, 1.Tess.2:13.
