Mitä nyt puhun, sitä en puhu Herran mielen mukaan. Puhun kuin järjetön, kun nyt kerran kerskailen. Koska niin monet kerskuvat ihmisten tavoin, kerskun minäkin.
Paavali koki olevansa pakotettu lähtemään mukaan ”itsensä kehumiseen”, vaikka se olikin mieletöntä. Paavalia ärsytti suunnattomasti joidenkin uskovien mahtailu ja hän tuntuu lähtevän liikkeelle jonkinlaisesta sarkasmista, sillä hän ei voinut sietää valeapostolien omahyväisyyttä. Paavalilla oli henkien erottamisen lahja ja hän näki ja kuuli, että nuo henkilöt leuhkivat uskollaan, koska olivat niin vanhan luontonsa vallassa ja toimivat ”kuin ihmiset ainakin”. Heillä ei ollut sitä syvällistä ymmärrystä, joka Paavalilla oli, ja kykyä luodata hengellisen elämän ja lihallisen mielen ulottuvuuksia. Paavalin puolustuspuhe syntyi ehkä tahattomasti, mutta samalla hän tuli piirtäneeksi hyvin koskettavan kuvauksen siitä, mitä aito usko on, ja mitkä ovat tunnusmerkkejä läheisestä jumalasuhteesta. Merkittävää on, että Paavali vetoaa vastoinkäymisiin ja elämän takaiskuihin ja todistelee olevansa Jumalan mies tuomalla esiin kaikenlaista heikkoutta – ei vahvuutta. Hän kertoo kokemistaan vaikeuksista ja nöyryytyksistä ja kaikesta kärsimyksestä, jota on saanut kestää, ja toteaa sitten:
Jos on pakko kerskailla, kerskun heikkoudestani.
Nämä uskon perusasiat eivät muutu. Usko voi kyllä kasvaa ja tulla vahvaksi niin että ”voimme vuoria siirtää”, mutta risti pysyy matkassa mukana. Emme saa luottaa vanhan luonnon ominaisuuksiin (itsekeskeisyys, omahyväisyys, kateus, ahneus, ylpeys) emmekä turvautua maailman alkuvoimiin (kilpailu- tai laumahenkisyys, mammona, vallanhimo), vaan meidän on opittava luottamaan Jumalaan ja hyväksymään, että voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.
Tässä meillä on haastetta. Jos siihen menee koko ikä, niin menköön. Niinpä et sinäkään tänään – mikä tahansa asia sinua painaa ja nöyryyttää – ole mitenkään eksyksissä, vaan mitä todennäköisimmin Jumalan suunnitelmassa juuri siinä kohdassa, missä pitääkin. Jos sinua jokin ahdistaa ulkoapäin tai jokin pelko jäytää sisältäpäin, sinä voit turvata Herraan ja jättää itsesi Jumalan varaan. Siinä heikkoudessa sinun uskosi todennäköisesti kasvaa, varsinkin jos et yritä ratkaista asioita omassa voimassa ja ihmisten tavalla, vaan yksinkertaisesti odotat Herraa. Tässä odotuksessa olet siunattu, odotat sitten hiljaa tai odotat käsiäsi väännellen ja itkuista rukousta tuhertaen. Jumalan voima hakeutuu sinne, missä ihmisparka on käyttänyt voimansa loppuun.
Kaikki kuninkaat kumartakoot häntä, ja palvelkoot häntä kaikki kansat, sillä hän kuulee köyhän avunhuudot ja rientää turvattoman auttajaksi. Hän säälii kurjaa ja avutonta ja pelastaa köyhät ahdingosta, lunastaa heidät väkivallan ja sorron alta, ja jokaisen henki on hänelle kallis.
Ps.71:20, 2.Kor.11:17-18, 2.Kor.11:30, 2.Kor.12:9, Ps.72:11-14.
