Art Katz: Weakness and Foolishness
Saturnuksen renkaat koostuvat jäälohkareista ja pölystä. Saturnus itse on kaasupallo, joka koostuu ammoniakista ja metaanista. Pilkku Saturnuksen pinnalla on Enceladus-kuun varjo. Kuva: ESA Hubble.
Jumala mielellään valitsee sellaista, mikä on maailman silmissä heikkoa ja typerää, toimimaan pyhyyden ja kirkkauden välikappaleena. Hän haluaa iskostaa sen meidän tietoisuuteemme ja kertoa, että Jumalan valtakunnan tapa on aivan toinen kuin maailman tapa. (Sanan ”foolishness” vastineena on käytetty sanoja ”tyhmyys, yksinkertaisuus, typeryys”, mutta Raamatun kielessä käytetään tässä yhteydessä myös sanaa ”hulluus/hullutus”. Suom.huom.)
Haluaisin suorastaan julistaa sodan karismaatikkojen ja helluntailaisten ”aamenille” ja ”hallelujaa”-huudoille, kaikelle sellaiselle, missä kuvittelemme tietävämme jotakin, ja haluan olla vaikka kuinkakin tyhmä ja osoittaa suosiota epäonnistumiselle ja hämmennykselle ja kaikelle, mikä vaikuttaa olevan Jumalan aitoa työtä, sillä vain aito Jumalan työ vetää maailman huomion puoleensa. Olen hyvin epäluuloinen sellaista kohtaan, joka näyttää ulkonaisesti vaikuttavalta, hyvin rahoitetulta, vaivatta pyörivältä, jolla on kunnianhimoinen rakentamissuunnitelma tai ohjelmia, joiden avulla koulutetaan kovin säteileviä opetuslapsia. Minusta sellainen ei näytä olevan edes Jumalan työtä, vaan siinä haisee ihmisen tuoksu vain sen takia, että se näyttää aivan liian tehokkaalta. Jos jokin toimii liian hyvin ja on saavutettu ilman ristin tuskaa, olemme luultavasti Jumalan toimintapiirin ulkopuolella.
Vasta kun olet tullut uskoon ja seurakunnan jäseneksi, alat todella oppia ja ymmärtää, kuinka syvää inhimillinen turmeltuneisuus on. Vasta siinä vaiheessa alamme päästä sisälle siihen ilmestystietoon, joka kertoo meille, millainen ihminen todella on. Siksi myös seurakunta, todellinen sellainen, on niin kamala ja kauhean sotkuinen yhteisö, täynnä sekaannusta ja vastakkainasettelua, ja sellaisena sinun ja muunkin ihmiskunnan todellisen tilan mitä rumin ilmentymä. Jos se ei tule esille seurakuntasi kokousten pitämisessä, ei se yhteys taida edustaa oikeata seurakuntaa. Se on jotakin puolinaista, jonka päällä on peite, ja joka sallii sen verran toimintaa, että se näyttää jumalanpalvelukselta, siinä on yhteen kokoontumisen ja yhdessä laulamisen – hyvän saarnaamisenkin – euforiaa, mutta se ei paljasta tarpeeksi, millaisia ihmiset todella ovat ja millaisia me kaikki olemme. Siitä syystä emme ole kaikki armon alla, sillä armo on varattu viheliäisille syntisille. Ennen kuin tajuamme, miten raadollisia olemme, kuinka täysin vararikossa ja kykenemättömiä mihinkään hyvään, ja kuinka syvällä maailman hengessä me elämme, emme oikein pääse armon tuntemiseen.
Yksi syy, miksi tuotamme elämässämme niin vähän hedelmää tai osoitamme mitään avuja, on se tosiasia, että meiltä ei vaadita paljonkaan. Tämän asian pahentamiseksi johtajamme pelkäävät asettaa meille mitään vaatimuksia. Haluaisin peliin enemmän ravistelua, agitointia, haastamista – mitä tahansa, joka saisi meidät ylös mukavista penkeistämme tai tuoleistamme ja asioista, joita olemme varanneet uskonnollisen tyydytyksemme varmistamiseksi. Meidän tulisi hyväksyä asiat, jotka ovat epämukavia ja vastustavat meidän mukavuudenhaluisia pyrkimyksiämme.
Niinpä heikkous ja tyhmyys ovat luontaisia uskolle. Ne ovat avain Jumalan kirkkauden ilmestymiselle. Meidän tulee nähdä inhimmillisten toiveidemme romahdus voidaksemme astua sille maaperälle ja perustukselle, jossa Jumala voi olla kaiken Herra. Kukaan ihminen ei voi olla sillä paikalla niin kauan kuin hänessä on vielä ylpeyttä, itsevarmuutta ja opittua taitoa, kuinka kokouksia hyvin johdetaan ja kuinka uskonnollinen ohjelma viedään loistavasti läpi. Maailman henki on epäilemättä vaikuttanut meihin. Kaikessa korostetaan nyt voimaa, kyvykkyyttä ja ajatusta, että ”kyllähän me hommat hoidellaan” yhtä hyvin kuin maailman tekijätkin, ellei paremminkin. Otamme käyttöön maailman tekniikat ja käytämme niitä Jumalan valtakunnan hyväksi, ja sillä tavalla voimme olla juuri yhtä hurmaavia, yhtä musikaalisia ja yhtä taitavia kuin hekin, ja niin rakennamme menestyviä seurakuntia, liikkeitä ja järjestöjä.
Maailmamme on juopunut voimasta: sähkövoimasta, atomivoimasta, sotilaallisesta voimasta. Ihmiset etsivät nyt pelastustakin näillä voimatermeillä. Saamme kuulla sellaisia sanontoja kuin ”voimallinen” Jumalan mies, ”voimallisia” saarnamiehiä. Miten olisi ”heikko” saarnamies? Meidät on seurakuntanakin lumonnut tämä voimaa ylistävä maailma. Kuinkahan moni meistä on häpeissään tai tietoinenkaan mistään heikkoudesta itsessään? Emme halua ottaa sitä riskiä, että näyttäisimme hölmöiltä. Haluamme aina astua esille ruusuntuoksuisina ja tehdä kaiken ammattitaidolla ja parhaan kykymme mukaan eikä luottaa Ristiinnaulitun ja Ylösnousseen elämänvoimaan. Kuulemme usein lainattavan tätä Raamatun jaetta: ”ei väellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni”. Mutta miltähän kuulostaisi sanoa ”heikkoudessa”? Entäpä ”nöyryyden” hengessä? Tai ”murtuneisuuden” hengessä?
Meidän raadollinen sielumme kaipaa aina Helluntain voimaa ja sitä Jumalan kirkkautta, joka laskeutui silloin. Haluamme kokea voimaa! Se kuulostaa niin hengelliseltä, mutta kuinka suuri osa siitä on ihmisen korottamista vääristä vaikuttimista? Kuinka suurelta osin haluamme esitellä itseämme voimaan puettuina, tekemässä suuria tekoja? Sen vastakohtana Jeesus seisoi syyttäjiensä edessä vaieten, Karitsa, joka vietiin teuraaksi. Hän havainnollisti ristin voiman vaikenemalla, olemalla nöyrä, kärsimällä, olemalla heikko – ja lopulta kuolemalla.
Tätä voimaa pitäisi seurakunnan edustaa. Se on tyhmyyden ja yksinkertaisuuden voimaa. Se on voimaa, joka ilmenee silloin, kun emme onnistu omin voimin. Se on voimaa, joka piilee siinä, että on valmis olemaan heikko, jotta Hänen elämänsä voisi tulla ilmaistuksi. Se on voimaa, joka ilmenee toisin kuin tavanomaisissa seurakunnan kokouksissa, joissa emme viivy yhdessä riittävän pitkään emmekä riittävän läheisesti, jotta heikkoutemme paljastuisi ja tulisi näkyviin. Meidän tulee ensin päästä sellaiseen intensiivisyyteen, että sallimme riisua naamiomme ja olla täysin rehellisesti omia itsejämme – etenkin myöntää, kuinka toivottomia olemme Jumalan edessä. Se on valmiutta tulla vangituksi, jäädä rajalliseksi ja puutteelliseksi.
Niin kauan kuin luonnolliset halumme askartelevat hengellisten asioiden kanssa, jää ihmisen haju helposti ilmaan. Meillä on aina oma tuoksumme ja siinä se ero ilmeneekin kuolleiden töiden ja elävän ja hedelmällisen työn välillä. Aito syntyy aina heikkoudesta, siitä mikä on tyhjennetty ensin ja vangittu palvelukseen, kun taas ”lihallisuus”, joka on tosi voimatonta, on elämä joka jatkuu itseä varten ja on itseen keskittyvää. Sen vuoksi, jos joku haluaa olla Jumalalle antautunut, hän ei vaadi mitään eikä itsepuolustukseksi piiloudu minkään seinän taakse. Ollakseen täysin antautunut, täytyy olla täysin puolustuskyvytön. Silloin jäämme tyhmiksi ja äärimmäisen heikoiksi. Tätä sisimpämme heikkoutta Jumala etsii.
Mietin oman hengellisen yhteisömme tilaa ja niitä monia, jotka ovat vuosien mittaan lähteneet pois, koska sejase oli väärin tai sejase asia ärsytti tai siltäjasiltä vanhimmalta puuttui sitäjasitä eikä sekään asia toiminut ja yhteisö ei ollut onnellinen ja kukoistava. Minun mielestäni Jumala ei koskaan tarkoittanutkaan, että piirimme olisi noihin aikoihin ”onnellinen” ja ”kukoistava”, vaan että juuri siinä oli Jumalan antama mahdollisuus päästä ihmisen ja oman itsensä hajusta eroon. Juuri tämä hankausta aiheuttava tilanne oli ainoa, joka olisi vapauttanut meidät siitä löyhkästä, mutta koska olimme niin itsevarmoja ja meillä oli niin fiksuja ideoita siitä, millainen meidän uskonyhteisömme piti olla, me pakenimme oman ärsyyntymisemme ja tyytymättömyytemme vuoksi ja lähdimme etsimään kivempia juttuja muualta.
Jokaisen uskovan täytyy kokea ihmissuhteiden vaativuus, kun eletään intensiivisessä seurakuntayhteydessä ja veljeydessä keskenään. Se ei ole jokin vaihtoehto, koska mikään muu järjestely ei kouluta meitä niihin olosuhteisiin, jotka joudumme lähitulevaisuudessa kohtaamaan. Pelkät sunnuntaikokoukset eivät koskaan paljasta meille todellista tilaamme. Meitä ei koskaan koetella tavanomaisissa seurakuntatilanteissa ollenkaan riittävästi, vaikka kuinka kilttejä kuvittelisimme olevamme.
Ihminen, joka on altis antautumaan täysin, sallii itselleen, että joutuu kasvokkain oman raadollisuutensa ja puutteellisuutensa kanssa, vieläpä yhdessä niiden muiden uskovien kanssa, jotka ovat samassa liemessä. Hänen täytyy jättää omat humanistiset ja romanttiset kuvitelmansa sikseen, jopa omasta uskostaan, ja antaa niiden särkyä ja tuhoutua kunnes hän itsekin hajoaa kasan päälle. Siitä ei voi enää jatkaa eteenpäin, mutta juuri silloin siunattu toivo voi astua kuvaan. Siinä tosi elämä vasta alkaa. Siinä pisteessä Jumalasta tulee Jumala. Siitä alkaen Jumalan armo on armoa. Siitä lähtien hän alkaa ilmoittaa tahtoaan ja avata tietään ja antaa voimaa juuri siinä paikassa, missä meidän omat yrityksemme raukesivat tyhjiin. Kuinka moni meistä on halukas menemään niin alas voidakseen päästä korkeuksiin? Alas inhimilliseen alennukseen, kunnes voimme nousta ylös uuteen elämään?
Voidaksemme tehdä todeksi toiveen ”tulkoon valtakuntasi”, on tarpeen, että ensin tulee raunioituminen, skandaalimainen tappio, romahduspiste. Jotenkin vaan ei voida hypätä sen välttämättömyyden yli ja silti rakentaa ikiaikaista valtakuntaa. Jonkin on ensin väistyttävä tieltä ja seurakunta on se Jumalan luoma yhteisö, jonka on määrä tuoda esiin sellaista, mikä ei voi muuten ilmestyä maailman keskelle. Maailma ei halua, että hyvää järjestystä häiritään, se haluaa, että asiat sujuvat, tehokkuus ja järkevyys vallitsevat. Mutta ihmisen itsevarmuus on Jumalalle kauhistus, hänen ”tiedän kyllä kaiken” -asenteensa, hänen pätevyytensä, kun hän on oppinut johtamaan kokouksia ja tekemään hengellistä työtä, perustamaan organisaatioita ja laatimaan ohjelmia ja hoitamaan evankelioimiskampanjoita Kristuksen nimissä, vaikkakin ilman Pyhää Henkeä. Kuitenkin heikkouden, tyhmyyden ja epäonnistumisen henki on se voima, joka kukistaa tämän maailman vallat. Tässä on uskomme. Sanommeko ”kyllä” tähän asiaan?
Art Katz
Art Katz (1929-2007) oli messiaaninen kristitty ja toimi sananjulistajana kotimaassaan Yhdysvalloissa ja maailmanlaajuisesti. Artikkeli on käännetty hänen nettijulkaisustaan Art Katz Ministries. Art Katz’in perintöä vaalii Ben Israel Fellowship. Julkaistu luvalla.
