He eivät saa jättää siitä mitään jäljelle aamuksi eivätkä rikkoa siitä ainoatakaan luuta.
Pääsiäistä piti viettää annettujen ohjeiden mukaan. Egyptin orjuudesta vapautumista piti muistella, jotta se iskostuisi israelilaisten mieliin. Pääsiäislammas piti säädetyllä tavalla valmistaa ja säädetyllä tavalla syödä. Karitsa merkitsi syntien anteeksiantamista ja sovitusta. Se merkitsi vapautta synnistä ja maailmasta.
Kun Jeesus asetti ehtoollisen, hän vietti pääsiäisaterian perinteen pohjalta, mutta hän myös uudisti sitä. Paavali kertoi siitä näin: Olen saanut Herralta tiedoksi tämän, minkä olen myös opettanut teille: Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja sanoi: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Samoin hän otti aterian jälkeen maljan ja sanoi: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni. Niin usein kuin siitä juotte, tehkää se minun muistokseni.” Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee.
Olemme syvien asioiden äärellä. Ehtoollisen merkitys on luotaamaton, onhan se monilta osin salaisuus. Kastekin on salaisuus, vaikka jotkut luulevat osaavansa tyhjentävästi selittää kasteen merkityksen. Onneksi meidän ei tarvitse näitä selittää. Ehtoollinen ja kaste – molemmat luovuttavat siunauksensa meille, vaikka emme ymmärräkään.
Kuten aiemmin jo kirjoitin, leipä on aika vahva vertauskuva. Jos ajattelemme, mitä kaikkea tarvitaan, että saamme käteemme syötäväksi kelpaavaa ja ravitsevaa leipää – murskattu maa, multaan kätketty siemen, salaman repimä taivas ja sade, puiminen, jauhaminen, leipominen, paistaminen ja lopuksi vielä leivän paloiksi murtaminen ja hampailla rikki jauhaminen – niin saamme jo hämärän aavistuksen siitä, mitä Jeesus on tehnyt puolestamme. Hänen koko elämänsä on yhtä rikki jauhautumista, elämänvoiman luovuttamista toisten hyväksi, kuolemista jotta muut saavat elää. Se on kokonaisvaltainen uhri, Jumalan Karitsan ja Elämän leivän yhteispeliä, jossa meistä leivotaan myös hänen kaltaisiaan leipiä elämän kiertokulkuun ravinnoksi toisille – onhan korkein tavoitteemme tulla hänen kaltaisekseen, joka sanoi ”Minä olen Tie”.
Tänään siis voimme viipyä tämän salaisuuden äärellä ja miettiä, missä minä menen. Jos elämässämme on kipua, kai voimme todeta, että Kristus on siis läsnä? Hänen seuraamisensa murtaa ja särkee kuitenkin ennen pitkää ja jotakin arvokasta elämästäni keskeytyy, menee rikki, kuoleekin. Niinpä jos minua riisutaan, voin kokea kipuni urhoollisesti ja tyytyä osaani. Voin vahvistua uskossa ja kasvaa luottamuksessa Elämän Herraan – tietäen että hän on tämän prosessin asiantuntija. Hän on kaikkien rikki jauhettujen isä, ristinsä rikkomien esikuva, malli murretusta leivästä – joka kiitoksen kanssa nautitaan.
Viini, jonka nautimme ehtoollisessa, on uusi liitto – emme haikaile vanhan liiton perään. Viini on myös syntynyt rikki jauhamisesta, kun rypäleitä on poljettu murskaksi. Katsoimme mihin suuntaan tahansa, aina kohtaamme tämän tosiasian – ei synny uutta elämää, jos vanha ei ensin kuole. Ei ole mahdollista syödä mitään ravitsevaa, jos ei ensin rikota ja murreta jotakin.
Osallistukaamme itse tähän prosessiin heittäytymällä mukaan – ei kannata seurata sitä sivusta. Ehtoollinen on suuri siunaus – siinä muistelemme Herran kuolemaa – mutta vielä suurempi siunaus on omistaa koko elämä Jeesuksen muistolle. Voimme luovuttaa itsemme siemeneksi, joka kylvetään – se nousee vääjäämättä uuteen elämään.
Jos siis teissä asuu Jumalan Henki, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, niin hän, joka herätti Kristuksen kuolleista, on tekevä eläviksi myös teidän kuolevaiset ruumiinne teissä asuvan Henkensä voimalla.
Joh.15:5, 4.Moos.9:12, 1.Kor.11:23-26, Room.8:11.
