Kirkoilla (kuten myös vanhoilla herätysliikkeillä) on tapana kohdata uskon tuomia haasteita kaavojen kautta. Jos jokin kaava ei vastaa hetken tarpeita, kehitetään uusi kaava. Kehitetään jumalanpalveluskaavoja, siunauskaavoja, erilaisia kaavamaisia oppinäkemyksiä. Sitten kaikessa pyritään selvittämään kirkon linja ja oppi niin että kaikki opetus on standardin mukaista ja kaikki virretkin ennalta hyväksyttyjä.
Valitettavasti kaavat eivät meitä pelasta. Kun Jumala loi meihin hengellisen elämän, hän antoi meille sanansa ja Pyhän Henkensä. Hän antoi meille joitakin valmiita rukousmalleja, mutta Jumala ei käärinyt kaikkea sanomaansa kaavamaiseen pakettiin. Evankeliumikin annettiin neljään kertaan, jotta siinä säilyisi yksilöllinen ote, persoonallinen ilme – että se olisi aina elävä ja tuore, ei mikään kaava. Kirjoituksia selittämään ei ollut tarkoitus ottaa mitään kaavamaista ajattelua ja standarditeologiaa, vaan oli tarkoitus, että Pyhä Henki neuvoo kulloinkin, mikä on oikea tulkinta.
Näitä mietelmiä nousi mieleen, kun huomasin, miten lujassa meissä asuu tarve ajatella opittujen kaavojen mukaan. Emme aina edes huomaa, miten sorrumme samaan kaavamaisuuteen aina uudestaan. Emme tahdo millään päästä yli esimerkiksi kirkkokuntaisuudesta, vaan aina ajattelemme, että tässä on menossa jokin kilpailu ja jako ryhmiin, erottautuminen toisista, tarve olla ylivertainen ja erilainen kuin muut. Me-henki voi tosin olla joskus hyväkin, mutta sehän sisältää aina Nuo-muut. Se erottaa meidät muista.
Onneksi saan toimia netissä, en pohjaa työtäni paikalliseen seurakuntaan tai nosta tärkeälle sijalle kuulumistani johonkin kirkkokuntaan. Onneksi täällä netissä voi puhua kenelle tahansa uskon suuntaan katsomatta. Jotkut suosittelevat minulle tarkkaa valikointia, kun teen yhteistyötä, mutta eihän täällä voi valikoida sitä, kuka tykkää ja kuka ei. En voi valikoida sitä, kuka jakaa näitä kirjoitelmia Facebookissa, kuka ei. Ja miksi pitäisi? Pitäisikö kääntymättömät ihmiset pitää jotenkin ulkopuolisina? Jeesus ei niin tehnyt, vaan hän käänsi arvostelun ylösalaisin: Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä, jotta he kääntyisivät.
On tarpeellista hyödyntää sukupolvien aikana syntynyttä ymmärrystä Jumalan sanasta ja kristillisestä uskosta ja sen pääkohdista. Mutta kaavoihin kangistumista ei voi suositella. Tarvitsemme elävän uskon, emme kuolleita kirjaimia ja kiveen hakattuja opinkappaleita. Puhdas älyllisyys ei ole hyvä ratkaisu, tarvitaan tunteet peliin. Uskon on tarkoitus sisältää elämyksiä. Tarvitsemme Pyhän Hengen elävää läsnäoloa, hänen antamaansa viisautta, hänen innoitustaan ja luovuuttaan, silloin emme hyydy rutiineihimme, kangistu rituaaleihin ja kivety konemaiseen uskoon, vaan saamme lapsen tavalla löytää aina uutta ja uutta iloa ja tehdä uusia löytöjä, ihastella aina Jumalan luomistekojen ihmeellisyyttä ja hänen armonsa valtavaa vyörymistä maailmaan, kun Jumalan hyvyys virtaa Kristuksen kautta herkeämättä kuin Niagara.
Aamen, ylistys hänelle, joka lupaa: Joka aamu Herran armo on uusi, suuri on hänen uskollisuutensa.
Ps.65:10, Luuk.5:31-32, Valit.3:23.
