Terve synnintunto on jotakin, jonka soisi olevan mukana meidän kaikkien elämässä. Monta kertaa me pakenemme synnin tunnustamista. Heti, kun jokin meitä painava asia nousee tietoisuuteen, me torjumme sen pois mielestämme. Jos emme onnistu siinä, saatamme hyvin nopeasti keksiä syitä, miksi sorruimme tekemään väärin. Vieritämme salamannopeasti syyn isän tai äidin niskaan tai senjasen lähimmäisen niskaan.
Kuinka tervetullut ominaisuus onkaan nöyryys. Nöyrä ihminen sanoo itselleen ja Jumalalle: Minä tein väärin. Anna, Herra, anteeksi. Niin tämän yksinkertaisen pyynnön, joskus sanattoman sydämen liikahduksen, Jumala ottaa vastaan ja sanoo:
Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
Hän on Golgatalla kantanut meidän syntimme ja sairautemme ristin puulle. Hän vienyt sinne meidän häpeämmekin.
Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha…
Hän on avannut meille avoimen lähteen, sanoo Raamattu. Lähde ei ole astia, jossa on määrätty määrä vettä. Lähde on paikka, jossa vesi virtaa. Aina uutta vettä kumpuaa esiin.
Sinä päivänä Daavidin suvulle ja Jerusalemin asukkaille puhkeaa lähde, joka puhdistaa synnistä ja saastaisuudesta.
Meidät on kutsuttu uuden Jerusalemin asukkaiksi ja Jeesuksen veri, joka kumpuaa esiin Golgatan lähteestä, puhdistaa meitä koko ajan, kun me vaellamme valkeudessa.
Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme.
Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi, Jeesuksen nimessä ja veressä.
Joh.4:14, 1.Joh.1:9, Jes.53:5, Sak.13:1, Hepr.4:16.
