Valoisa tulevaisuus

syystie2Halleluja! Hyvä on sen osa, joka pelkää Herraa ja rakastaa Herran käskyjä. Hänen jälkeläisistään tulee maan mahtavia, polvi polvelta saavat oikeamieliset siunauksen. Vauraus ja rikkaus täyttää hänen kotinsa. Hänen vanhurskautensa pysyy. Ps.112:1-3.

Oletko huomannut, että ihmisten ulkonainen menestys elämässä on sidoksissa sukuun? Jostain syystä jotkin suvut ovat siunattuja ja heidän lapsensa saavat heti alkuunsa paremmat lähtökohdat elämään. En tarkoita pelkästään ulkonaista vaurautta ja omaisuutta, joka kyllä on merkityksellistä sekin, koska tämä aika on niin materialistinen. Näyttää siltä, että esimerkiksi hengellinen työ sujuu pastorin lapsilta paremmin kuin pystymetsästä tulleilta. Jotenkin se ajattelutapa, sisäinen perintö, jonka on saanut periä omilta vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan, voi olla todella kallis ja siunattu asia. Hyvät lähtökohdat omaava ihminen pääsee pitkälle, kun kotoa saatu hyvä henkinen (ja hengellinen) perintö elämää vauhdittaa. Totean siis, että ylläoleva jae pitää oman elämänkokemukseni mukaan paikkansa.

Voin siis rohkaista sinua ”rakastamaan Jumalan sanaa” ja sinun jälkeläisesi saavat siitä elämäänsä vauhtia. Kun sinä palvelet Herraa, sinä voit automaattisesti jättää jälkeläisillesi perinnön, joka on heille siunaukseksi. Jos sinä et olekaan hengellisen työn tekijä, voi sinun lapsestasi tulla evankelista, opettaja tai mikä vaan seurakunnan työntekijä. Sinun antamasi hengellinen pääoma voi olla ratkaiseva, vaikka sitä ei kukaan ihminen tietoisesti annostele. Eihän sellaisesta tehdä testamenttia. Se vaan on tallessa heitä varten ”pilvipalvelussa”.

Jokainen sinun elämäsi vaihe, jolloin olet taistellut tietäsi eteenpäin uskossa lujana, jättää jälkeesi siunauksen. Kun sinä olet ollut uskollinen puolisollesi, se antaa siunauksen sinun sukusi vesoille. Kun sinä olet uskollinen Jumalan mies tai nainen, sinun lapsesi ja sukusi saa siitä arvokkaan perinnön. Kun sinä olet ollut aktiivinen seurakunnassa, sinä olet tehnyt työtä Jumalan pankkiin. Ei lapsistasi ehkä tule ”maan mahtavia”, mutta heistä tulee Jumalan silmissä rakkaita, koska sinä olet ollut Jeesukselle rakas. Sinun uskosi ja uskollisuutesi tähden sinun vähäiset antisi siunataan kuin pienen pojan eväät – niistä riittää elämän evästä ”polvi polvelta” eteenpäin. Ei ole mahdotonta, että myös ulkonainen ”vauraus ja rikkaus” täyttää sinun lapsesi tai lapsenlapsesi kodin, sillä kun Jumala siunaa, se vain riittää joka taholle ja kaikki saavat yltäkyllin. Se ulkonainen vauraus on silloin kuin sen varjokuva, josta sanotaan: Kuinka ääretön onkaan Jumalan rikkaus… Room.11:33. Niinpä saamme kaikessa luottaa Jumalan hyvyyteen.

Minun Jumalani on Kristuksen Jeesuksen tähden antava teille taivaallisen kunniansa rikkaudesta kaiken, mitä tarvitsette. Fil.4:19.

eSiru