Voima joka sinussa on

veturi2Silloin Herra katsoi häneen ja sanoi: ”Käytä sitä voimaa, joka sinussa on. Mene ja pelasta Israel midianilaisten käsistä. Minä lähetän sinut!” Tuom.6:14.

Gideonissa oli voimaa, jota hän itse ei ensi alkuun tiedostanut ollenkaan. Gideonilta kesti kauan huomata, että Jumalan voitelu todella oli hänen kanssaan. Mutta kun hän alkoi uskoa siihen ja luottaa Jumalaan, hän sai armon tehdä suuria tekoja.

Lapsuuteni elämysmaailmaan kuuluivat höyryveturit. Ne olivat pelottavia, kolisevia ja pihiseviä möhkäleitä, rautapyörillä liikkuvia puhisevia hirviöitä. Niiden piipusta tuli sankka savu ja niiden kyljestä suihkusi aina höyryä. Niiden pillin vihellys vinkui sielun pohjassa asti. Mutta asemalla paikallaan ollessaan ne eivät käyttäneet sitä voimaa, joka niissä oli. Niiden höyrykattilassa oleva voima ei aiheuttanut liikettä eikä vetänyt junanvaunuja liikkeelle ennen kuin veturinkuljettaja käänsi vipua. Samoin on auton kanssa. Auton moottorissa on kymmenet hevosvoimat valmiina, mutta auto ei lähde liikkeelle ennen kuin on tehty pieni liike kädellä ja pieni liike jalalla.

Samoin on uskon laita. Meissä asuu Kristuksen ylösnousemusvoima ja se vapautuu toimimaan uskon kautta. Tämä on teoriassa helppoa, mutta käytännössä vaikeata. Meidän on vaikea ymmärtää Jumalan voiman toimintadynamiikkaa, sillä sana todistaa, että Jumala on ”heikoissa väkevä”. Paavali ilmaisee tämän mysteerin näin: Siksi iloitsen heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingoista, joihin joudun Kristuksen tähden. Juuri heikkona olen voimakas. 2.Kor.12:10.

Meidän tulisi olla veturinkuljettajia, jotka osaavat vetää vivusta. Mutta jokainen veturinkuljettaja aloitti uransa lämmittäjänä. Osaamme lämmittää kattilaa, heittää halkoja pesään. Osaamme juoda elävien vetten lähteistä – ainakin silloin tällöin. Osaamme hankkia vesitäydennystä ja osaamme rasvata pyöriäkin. Meidän tulisi kuitenkin osata luovuttaa elämämme veturi Pyhän Hengen ohjaukseen. Siirtyä itse sivuun ja tyytyä lämmittäjän rooliin. Meidän sydämessämme tulisi olla rukous: ”Herra, tässä olen. Käytä minua missä haluat, miten haluat ja milloin haluat. Haluan olla sinulle käyttökelpoinen, mutta voin tuoda sinulle ainoastaan heikkouteni. Voima, joka minussa on, on sinun hallinnassasi – tässä olen, lähetä minut!” – Jos rukoilet näin, Jumalan henki sanoo sinulle tänä päivänä:

Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo. Joh.20:17.  Hän sanoi heille: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille.” Mark.16:15.

eSiru