Usko ja hyvät teot

laskuvarjolla2Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut. Ef.2:8-10.

Teologia on joskus hauskaa tai ainakin siinä on jotakin vitsikästä. Kun Paavali ensin tekee selväksi, että hyvät teot eivät auta pelastukseen eikä niille voi kukaan rakentaa jumalasuhdettaan, hän melkein seuraavassa jakeessa sanoo, että hyvät teot ja niissä eläminen on suorastaan elämän tarkoitus! Eikä siinä kuitenkaan ole ristiriitaa. Näemme vain vahvan rajaviivan, jonka uudestisyntyminen (uskoon tulo) muodostaa ja hyvät teot kuuluvat olennaisesti uskoon tuloamme seuraavaan hengelliseen kasvuun ja elävässä uskossa vaeltamiseen. Hyvät teot siis ovat uskon hedelmää eikä päinvastoin.

Niinpä Jaakob voi täydellä syyllä sanoa: Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, minä kyllä näytän sinulle uskon teoillani. Jaak.2:18.

Rohkaisen siis tänään itseäni elämään uskossa ja ”täyttämään niitä hyviä tekoja, joita Jumala on minuakin varten valmistanut” (näinhän sanamuoto menee KR38:n mukaan). Minun ei tarvitse nöyristellä ja ajatella, että ”enhän minä ole hyvä ihminen, en minä juuri kykene hyvää tekemään”. Moni ihminen on kovasti yrittänyt tätä ajatusta minulle syöttää. Jostain kumman syystä äänekkäimmin sitä väitettä edustavat ne, jotka ovat saaneet minulta palveluksia. Mutta enhän minä tee hyviä tekoja siksi, että olen hyvä ihminen. Vielä vähemmän olen mikään ”lämmin ihminen”. Voin kuitenkin tehdä hyviä tekoja, koska Jumala on niitä minulle valmistanut. Minä vain hyppään kyytiin.

Niinpä haluan rohkaista sinuakin ”hyppäämään kyytiin”. Anna Hengen viedä, sillä Jumala on valmistanut sinullekin hyviä tekoja, joissa sinä saat vaeltaa. Et ansaitse niillä mitään, korkeintaan kunniaa Kristukselle, joka on kuollut puolestasi. Mutta Jumala on tarkoittanut sinut vaeltamaan hyvissä teoissa. Hyviä tekoja ei tarvitse tuoda esiin torvisoiton kanssa. Parasta lämpöä on ”näkymätön lämpö”. Jumala on antanut sinulle kykyä ja voimaa palvella muita, joten ole tänäänkin hänen käytettävissään ja anna itsesi Jumalan käyttöön.

Kun nyt kerran olette siirtyneet kuolemasta elämään, antakaa itsenne Jumalalle ja ruumiinne jäsenet hänelle vanhurskauden aseiksi! Room.6:13.

eSiru