Victoria Boyson: Great Faith
Tämä on sumu Henize 3-401 n. 10.000 valovuoden päässä Kölin tähdistössä. Keskellä oleva tähti valaisee materian, jonka se on purkanut ympärilleen. Kuva: ESA Hubble.
Meidän inhimillisen järkeilymme mukaan mies tai nainen, jolla on suuri usko, on sellainen, joka heti saa vastauksia rukouksiinsa. Me onnittelemme heitä inhimillisessä viisaudessamme ”suuresta uskosta”, joka saa aikaan sen, että heidän rukouksiinsa vastataan. Mutta eihän suurta uskoa Jumalaan tarvita silloin, kun kaikkiin rukouksiin vastataan, vai mitä?
Ymmärräthän, ettei Jumala ole myyntiautomaatti, johon voi laittaa uskon lantteja, painaa nappia ja ulos pullahtaa mitä vaan uskoen odotamme. Ei silloin vaadita suurta uskoa Jumalaan, kun kaikkeen mitä pyydämme tulee suosiollinen vastaus saman tien.
Ei, todella suuria Jumalan miehiä tai naisia ovat sellaiset, jotka jaksavat uskoa Jumalaan silloinkin, kun he eivät ymmärrä, mitä Hän tekee – kun Jumalan teoissa ei näytä olevan järjen häivää. Jumalan tiet eivät ole meidän teitämme ja Hän näkee kokonaiskuvan, me emme. Niinpä meidät pakotetaan luottamaan Jumalaan, jota emme tunne. Me luotamme, että Hän rakastaa meitä, että Hän on hyvä, vaikka Hän ei vastaakaan meidän rukouksiimme niin kuin me haluaisimme. Ne Jumalan miehet ja naiset, jotka pystyvät tekemään näin, ovat niitä, joilla todella on suuri usko.
Usko ei ole jotakin, jota omistamme, vaan usko on jotakin, joka omii meidät. Jotakin, mikä valtaa meidät pimeimmässä yössä. Tosi usko ja luottamus Jumalaan voi ilmetä vain pimeimmässä yössä, jossa emme voi nähdä muuten kuin uskon silmin. Ja tuo yksinkertainen usko ja luottamus on kuin salamavalo. Se ei valaise koko huonetta, niin että voimme nähdä ja ymmärtää kaiken, tai valaise niin, että voimme käsittää, miksi asiat menevät niin kuin ne menevät. Ei, usko antaa pimeässä juuri tarpeeksi valoa, että voimme ottaa seuraavan askeleen ja sitten taas seuraavan.
Se tilanne, kun emme tiedä, minne olemme menossa ja minne tulemme päätymään, kun jatkamme kulkuamme siinä Valossa, joka meille on annettu, saa meissä aikaan suurta uskoa ja luottamusta Jumalaan. Emme ehkä ymmärrä, mitä Jumala tekee, mutta luotamme siihen, että se on meidän ikuiseksi parhaaksemme ja Hänen Valtakuntansa ikuiseksi parhaaksi. Olemme kuin sotilaita, jotka ovat tottuneet ottamaan vastaan käskyjä esimieheltään. Emme ehkä ymmärrä määräyksiä, mutta meidän asiamme ei ole ryhtyä ruotimaan, miksi sellaisia määräyksiä annettiin, vaan ainoastaan totella.
Vuosia sitten, kun olin vasta 16-vuotias, menetin äitini ja pikkuveljeni auto-onnettomuudessa. He törmäsivät puoliperävaunulliseen rekkaan sumussa kylmänä maaliskuun iltana. Nuorempi veljeni David kuoli heti. Äitini Ellen kuoli matkalla sairaalaan.
Mikään maan päällä ei olisi voinut valmistaa minua tähän musertavaan tragediaan. Koko maailmani muuttui hetkessä. Kuinka Jumalakaan olisi voinut selittää tätä ilmeisen käsittämätöntä murhenäytelmää. Ihmiset vieläkin kyselevät, kuinka saatoin kestää tämän kauhean menetyksen, enkä yksinkertaisesti tiedä miten, paitsi että Jumala oli kanssani silloin niin kuin Hän on kanssani nyt.
Pitkään onnettomuuden jälkeen ihmiset yrittivät selittää minulle ”miksi” tämä tapahtui. Mutta yksikään selitys ei ollut minun mielestäni mielekäs. Kuinka saattoi Jumala, joka rakasti minua jo ennen syntymääni, sallia jotakin tällaista, ja vieläpä kahdelle ihmiselle, jotka olivat rakastavimpia ihmisiä, jotka tunsin. Niin, minulla oli kysymyksiä, mutta ei lainkaan mielekkäitä vastauksia.
Monia vuosia myöhemmin opin, että tosi uskoa Jumalaan eivät osoita saadut vastaukset, vaan se, että me luotamme Jumalaan ja rakastamme Häntä siitä huolimatta, että ei ole mitään vastauksia. Jumala ei ole koskaan kertonut minulle, miksi he kuolivat, enkä tiedä, jos Hän koskaan kertookaan, mutta tiedän, että Hän rakastaa minua. Minulla ei enää ole tarvetta takertua etsimään vastauksia, vaan takertua Häneen, joka tuntee minut ja rakastaa minua. Minulle riittää, että Hän tietää, miksi kaikki tapahtui, ja minä luotan Häneen, että hän huolehtii kaikesta, mikä koskee minua.
Tiedän, että tämä voi kuulostaa liian yksinkertaiselta, mutta usko minua… se ei ole sitä. Kesti monta vuotta kamppailla ennen kuin tajusin, että mikään inhimillinen vastaus ei olisi tyydyttävä enkä saisi vastausta myöskään taivaasta. Minun uskoni ydin muotoutui siitä, etten tiedä, mutta menen eteenpäin luottaen Häneen.
Vieläkin elämän synkissä laaksoissa, kun kykyni luottaa on jälleen uhattuna, kysymykset ja pelot rynnistävät mieleeni. Silloin tunnen Hänen voimallisen läsnäolonsa ja pelon ote herpoaa Hänen suuren rakkautensa voimasta. Minulle riittää, että luotan Hänen suureen rakkauteensa. Tiedän, että aikanaan, kun olen valmis, Hän voi näyttää ”miksi” kaikki tapahtui. Mutta juuri nyt Hänen rakkautensa kantaa minua. Minulle riittää, että luotan Häneen ja juuri siinä tunnen, että uudistunut usko valtaa sydämeni.
Rakkaudella siunaten:
Victoria
Victoria Boyson, Inc. © 2003 -2004
Tämä artikkeli on julkaistu aiemmin suomeksi täällä.
